Totuus englantilaisista puutarhoista

Siitä asti, kun ostimme tämän tontin ja sillä olevat rakennukset vuosituhannen vaihteessa, olen haaveillut englantilaisesta cottage gardenista. Aivan alussa jopa luulin tosissani, että voisin saada sellaisen aikaan ja haalin tänne kasveja, joita kuvittelin kaikilla brittipihoilla kasvavan kuten sormustinkukkia ja vaativia ruusuja.

Nyt alkukesästä olin  kaksi viikkoa Devonissa, Paigntonin rantakaupungissa. Aamupäivät opiskelin englantia vanhassa pappilassa toimivassa kielikoulussa, mutta iltapäivät vietin retkeillen ympäri kaunista kreivikuntaa. Minulla oli kerrankin tilaisuus nähdä aitoja englantilaisia puutarhoja sekä maaseudulla että eri kaupungeissa. Oli lohdullista huomata, etteivät britit ole sen kummempia viherpeukaloita kuin me suomalaisetkaan. Ilmasto on sielä varsin suopea kasveille ja esimerkiksi verenpisarat ja hortensiat, joita meillä myydään ruukuissa, kasvavat siellä kookkaina pensaina. Silti; ihan yhtä paljon siellä näkyi risuisia ja romujen täyttämiä pihoja kuin missä tahansa, melkein jopa enemmän.

Nyt huomaan, etten ottanut kuvaa yhdestäkään yksityispihasta. Mutta kuvia kyllä otin, muita.

Yllä oleva kuva on Totnesista, vähän boheemista pikkukaupungista, jonka pääkadun varrella on vaikka kuinka monta kirpputoria. En käynyt niissä, en halua kenenkään vanhoja tavaroita tai vaatteita kun en isommin osta uusiakaan. Mutta paikka on viehättävä.

  Tässä ollaan Agatha Cristien kesäkodissa Greenwayssa. Itse talo on iso valkoinen kivitalo ja sen ympärillä on laaja ja hyvin hoidettu puutarha. Cristien mies on ostanut paikan ennen sotia kuudellatuhannella punnalla, nyt paikka maksaisi miljoonia. Tänne pääsee Paigntonista joko höyryjunalla tai autolla. Höyryjunamatkan voi päättää (pienen lauttamatkan jälkeen) myös Dartmouthiin, jonka kuninkaallisessa laivastoakatemiassa kuningatar Elisabet aikoinaan iski silmänsä Philipiin. Vaikka eihän Elisabet silloin vielä mikään kuningatar ollut, 13-vuotiaana.

Greenwayssa on säilytetty kaikki sellaisena kuin se oli Cristien aikana. On siis uskottava, että näissä tuoleissa tai joissain samankaltaisissa kirjailija on istunut katselemassa jokimaisemia.

Iso-Britannia on saari ja sen rannat ovat jyrkkiä. Tämä kuva on Brixhamista eikä se kerro koko totuutta siitä, miten jyrkkiä ja vaarallisia saarivaltakunnan reunat ovat. Kaunista on kumminkin, kuten myös seuraavassa kuvassa jonka otin viimeisenä aamuna Paigntonissa, lähellä majapaikkaani.

Oma cottage garden -haaveeni oli sikäli lähellä totuutta, että brittipuutarhoissa on paljon samoja kasveja kuin mitä itse olen istuttanut. Useimmat vaativista kasveistani ovat hävinneet, ryhmäruusut ensimmäisinä, mutta kurjenpolvet, loistosalviat ja pionit ovat hengissä.

Meillä Suomessa halutaan muuten nyt hävittää kaikki lupiinit, mutta Englannissa niitä vielä myytiin. 25 punnalla olisi saanut kaksi lupiinintainta puutarhaan istutettavaksi.

Kaksi viikkoa pois omalta pihalta alkukesällä on tietysti rikkaruohojen riemuvoitto. Mies oli poissaoloni aikana leikannut nurmikot ja puuhannut yhtä ja toista kuten maalannut talon, mutta rikkaruohot odottivat minua.

 

Täydellinen harmaa

Talomme on nyt puoliksi maalattu. Olen täydellisen tyytyväinen väriin. Ihanaa, kun jostain voi vilpittömästi sanoa näin.

Alla olevassa kuvassa näkyy sekä uusi ja lopullinen väri että osittain vielä pohjamaalattu. Alimmassa kuvassa on talon takaosa kokonaan maalattuna.

Maali on Nordica Eko ja väri on Halli. Maalin hyvyydestä tai huonoudesta en osaa sanoa mitään, vain väristä, joka on siis minun silmissäni täydellinen, juuri sitä, mitä piti.

Jotta kunnia menee sille jolle se kuuluu, huomautan vielä, että minä en ole maalannut mitään, mies on tehnyt kaiken yksin.

Minun aikani on viime viikot ja kuukaudet mennyt tulipalojen sammuttamiseen, noin kuvaannollisesti. Siltä se tuntuu kun tehtävälista on loputon eikä millekään tunnu olevan kunnolla aikaa. Tätä asiaa jos käsittelee tämän blogin kontekstissa niin voi pohtia sitäkin, että oliko vanhojen ihmisten muutto maalle ja talon rakennuttaminen helkkarin isolle tontille jossa jo ennestään on yksi talo sittenkään viisasta. Vastaus lienee päivänselvä: ei ollut, kaukana siitä. Ehdottomasti viisaampaa olisi hommata kaksio jostain palvelutalosta ja juurtua sohvaan katsomaan kauniita ja rohkeita ja salattuja elämiä ja mitä näitä nyt on. Viisaampaa se olisi, hauskempaa - tuskin.

Pihamme on edelleen keskeneräinen enkä tiedä, milloin jotain tapahtuu. Olen leikannut ruohot muutaman kerran ja kitkenyt kukkapenkeistä pahimmat pois. Laitoin vähän kesäkukkiakin, joskin ne tuntuvat hukkuvan tänne. Isossa pihassa pienet piiperrykset eivät näytä miltään, kaiken pitäisi olla suurta. Nyt haaveilen siitä, että saisin tuohon etupihalle oikein ison kukkalaatikon, johon istuttaisin sinisiä kukkia. Sininen sopisi harmaaseen hyvin. Tänä kesänä tämmöistä ei tule tapahtumaan, mutta jospa joskus.