sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Ei maksa paljon

Nyt olemme asuneet uudessa talossamme vuoden. Pian pääsen laskemaan, mitä vuoden asuminen on maksanut ja kun olen tehnyt sen, kerron kyllä. Tiedän, että asumisen kustannukset kiinnostavat tulevia rakentajia ja tietoa on kuitenkin huonosti saatavilla. Nyt pitää vielä odottaa, että loppukesän laskut tulevat ennen kuin pääsen tekemään laskelmia.

Sen voi kumminkin sanoa jo nyt, että asuminen ei ole ollut kallista. Ei siltikään, vaikka aurinkopaneelimme ovat yhä vain kytkemättä.

Äsken tipahti sähköpostilaatikkoon lasku ison koivun kaatamisesta. Kaato tehtiin eilen.




Puu on todella iso ja sellaisessa paikassa, että se olisi helposti kaatunut jonkun rakennuksen päälle, esimerkiksi uuden talon. Kaiken lisäksi puu oli laho joten itsestään kaatuminen oli aika lähellä. Pyysimme ammattimiehen kaatamaan ja nyt koivu on turvallisesti nurin. Lasku oli 110 euroa mikä minun mielestäni on kohtuullinen hinta vaikka tiedän, että se jollekin toiselle kuulostaa ihan hirveältä

ai että YHDEN puun kaataminen 110 euroa!

Ei tämä ilman neuvotteluja sujunut, sillä mies on sitä mieltä, että miehen pitäisi kaataa omat puunsa mutta siinä vaiheessa, kun meillä alettiin puhua puuhun kiipeämisestä ja ties mistä köysivirityksistä  minä hapuilin jo 112-sovellusta ja mietin, mitä muistotilaisuudessa tarjotaan. Niin että olen tosi onnellinen kun sain tahtoni tässä asiassa läpi.

Ensimmäinen vuosi uudessa kodissa on mennyt  nopeasti. Monet asiat ovat vielä kesken. Suurin niistä on piha, johon tarvitaan maansiirtourakoitsijaa. Sisällä voisi tehdä vaikka mitä, esimerkiksi sisustaa. Kuulin tänään radiosta, että syksy sytyttää ihmisissä palavan sisustusinnon ja asetankin nyt toivoni syksyyn. Tällä hetkellä sisustusta muokkaa pääasiassa uusi Vilja-koiramme, joka osoittautui sisäpissaajaksi. Se on jo sisustanut kaatopaikalle uuden, ison, ruokapöydän alla olleen maton, josta tykkäsin tosi paljon ja sisustaa hyvää vauhtia myös eteisen kallista ja näköjään toivottoman epäkäytännöllistä mattoa, johon niin ikään jo ehdin kiintyä. Työhuoneeni isosta matosta luovuin jo ennen vahinkoja. Meillä ei juuri ole mattoja tällä hetkellä.

Ennen kuin muutimme pysyvästi maalle kuvittelin, että täällä asuessa minulla olisi paremmin aikaa hoitaa pihaa ja puutarhaa. Olin väärässä. Tänä kesänä olen tehnyt vähemmän pihalla kuin koskaan ennen. Kukkapenkit ovat hoitamatta ja ojanreunat rehottavat täynnä nokkosia ja pujoa. Koskaan ei tunnu olevan aikaa.

Tätä on vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi hyväksyä. Minulle maalla asumisen ideaan liittyy keskeisesti ajatus kauniista, hyvin hoidetusta pihasta. Jos en pystykään toteuttamaan tätä haavetta, niin mitä sitten?

Ihan totta. Mitä sitten?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti