lauantai 24. helmikuuta 2018

Se on kaunis



Lattiavalu siirtyy siirtymistään, mutta nyt ei voi syyttää kuin luonnonvoimia. Liikaa pakkasta niin kuluneella viikolla kuin näköjään ensi viikollakin. Minkäs teet.

Mutta talo alkaa näyttää hienolta. Timpurit saivat tältä erää työn valmiiksi ja lähtivät pois.


Vuoden päästä istun jo ehkä tuolla terassilla ja juon kevään ensimmäisiä pihakahveja.

 Miksi vasta vuoden päästä, vai? Koska silloin on kevät.



tiistai 20. helmikuuta 2018

Timpureissa on eroja

Olipa hieno päivä tänään. Kävin pikaisesti rakennuksella ja kun ajoin pienen, lumen helmassa kyhjöttävän kylämme läpi pitkin puhtaanvalkoista ja sileää tietä kohti punaista suulin nurkkaa, kevyt tuulenvire puhalsi puun oksalta hopeista lumipölyä auringossa kimaltavalle hangelle ihan kuin sen kunniaksi, että tulen. Kaunista!

Yhtä kaunista oli katsoa, miten Sievi-talon pakettiauto seisoi pihalla ja erityisesti, miten työ on edistynyt.


Samat miehet, jotka pystyttivät rungon, tulivat kuin tulivatkin eilen ja ryhtyivät ripeästi töihin. Nyt, kun he ovat olleet paikalla noin yhden päivän, ulkolaudoitus on lähes valmis, vintin puuttuva kulkusilta on tehty ja monta muuta kesken ollutta työtä on hoidettu.

Timpureissa ja "timpureissa" on toden totta eroja. Tunnen kyllä suurta myötätuntoa niitä miehiä kohtaan, jotka lähetettiin työmaalta kesken pois, mutta en niin suurta, että pelkästä säälistä haluaisin  kenenkään pilaavan meidän taloamme. Olen todella tyytyväinen nyt, kun tiedän, että työ on hyvissä käsissä.

Huomenna pitäisi vihdoin olla lattiavalu. Meillä on ollut hiukan vääntöä työmaapäällikön kanssa siitä, tehdäänkö väliseiniä ennen vai jälkeen lattian hiomisen. Me emme halua, että seinät tehdään ennen (vaikka pelkäänkin, että rakennuksella nyt olevat timpurit viedään taas meiltä pois jos ei heti tehdä), sillä toivomme, että lattia saisi kuivua rauhassa ja että meidän ei tarvitsisi siivota hiontapölyä väliseinistä. Nyt on kai sovittu, että väliseinätyöhön ryhdytään vasta hiomisen jälkeen.

Ulkolaudat on pohjamaalattu harmaiksi. Väri näyttää hyvältä ja nyt olemme myös muuttamassa mieltämme talon lopullisen värin suhteen. Ensin ajattelimme, että sen täytyy olla punainen kuten tontin muutkin rakennukset. Nyt tuntuu siltä, että talosta voi kuitenkin tulla vaalea. Onhan maaseudulla ihan yleistä, että tilan päärakennus on vaalea ja muut rakennukset punaisia. Ehkä siitä tulee harmaa.
Siniharmaa?

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Toiveikkaana uuteen viikkoon


Viime kerralla esittelemäni rakennustelineet purettiin aika nopeasti ja pian sen jälkeen sai lähteä koko rempparyhmä. Rakennuksella on taas muutaman viime päivän aikana ollut hiljaista.



Lattiavalu, jonka piti olla viime torstaina, siirtyi ensi keskiviikkoon. Eilen saimme laskun, joka on maksuaikataulussa sovittu maksettavaksi "sen jälkeen, kun lattia on valettu". Ilmoitin jo Raksa-systeemin reklamaatioiden kautta, ettemme maksa laskua ennen kuin työ on tehty. Se nyt kai on kaikille ihan selvää.

Huomenna, maanantaina, työmaalle pitäisi tulla jonkunmoinen delegaatio katsomaan tehtyjä töitä ja arvioimaan, miten on onnistuttu. Lisäksi meille annettiin toiveita siitä, että töitä voisivat tulla jatkamaan samat Pohjanmaan miehet, jotka kävivät pystyttämässä rungon. Siinä olisikin oikea dreamteam, mutta näkyypähän.

 

tiistai 13. helmikuuta 2018

Tässä ei oikeasti ole mitään hauskaa, mutta...


Ensin toivoo, että jotain tapahtuisi ja sitten toivoo, ettei vain tapahtuisi mitään.

Kuvassa näkyvät telineet ovat viimeisimmän timpuriryhmän tuotosta. Kuvan ottaneen vastaavan mestarimme mielestä telineet vaarantavat työturvallisuuden. En asiasta paljon ymmärrä, mutta itse en kiipeäisi.

Rakennukselle tosiaan ilmestyi viikonloppuna miehiä rakentamisaikeissa. Heillä ei oikein ollut varusteita, sillä työkaluauto oli kuuleman mukaan rikkoutunut jossain matkan varrella. Matka lie ollut pitkä, sillä työkaluja ei vieläkään ole löytynyt puukkosahaa ja naulapyssyä enempää. Tuo kuvassa näkyvä työkalu on meidän omaisuuttamme, mies tarjoutui lainaamaan sitä, jotta laudoitus sujuisi vähän paremmin. Ei se oikein hyvin sujunut sittenkään, sillä timpurit, jos he nyt sellaisia ovat, olivat aika kokemattoman oloisia. Missään tapauksessa he eivät olleet mikään "Sievi-talon koulutettu tiimi", jollaisia kuvittelimme ostaneemme.

Välillä naurattaa koko touhu. Järjenvastaisesti, sillä ennemmin pitäisi olla kauhuissaan siitä, että koko omaisuus on kiinni hankkeessa, jonka toteutus ontuu ja on kummallisen sattumanvaraista.

Vastaava mestari sanoi, että hän on ollut alalla 25 vuotta eikä ole ikinä nähnyt tämmöistä touhua. Niin että kai tässä pitäisi olla jo syvästi huolissaan?

Mutta näin kun on ensimmäistä kertaa asialla, ei tiedä, mikä on tavallista. Ilman mitään vertailukohtaa tästä voisi tulla uusi normaali.

Timpuriryhmän kolmen päivän aherruksen - he ovat kovia yrittämään - jälkeen yksi ulkoseinä on lähes kokonaan laudoitettu.

Tänään miehet eivät tulleet.


torstai 8. helmikuuta 2018

Jäljet lumessa

Lattiavalu, jonka piti olla viime viikolla tai viimeistään tällä viikolla, on nyt lähes ihan varmasti ensi viikon torstaina.

Rakennuksella ei ole tapahtunut paljon mitään. Eilen tapahtui sen verran, että työmaapäällikkö ja hänen päällikkönsä olivat käymässä ja antoivat toiveita sen suhteen, että tässä kohtsiltään alkaa tapahtua ja myös kaikki kesken jääneet työt tehdään tuota pikaa.

Aamulla tuli viesti, että timpurit tulevat.

No mitäs, mies lähti oitis työmaalle. Hän kuitenkin myöhästyi, sillä rakennuksella oli käyty, mutta kymmenen maissa siellä ei ollut enää ketään.

Ei ollut kuin jäljet lumessa.


Ja nyt on sitten pakko sanoa, että minun huumorintajuni ei riitä tähän. Ymmärrän kyllä, että hätä yllättää, mutta ympärillä riittää lääniä sen verran, että minun oveni eteen ei jumankauta käydä kuseksimassa.

Timpurin jälkiä ne ovat nuokin, totta. Mutta ihan tätä me emme tilanneet.

Iltapäivällä noiden kadonneiden timpureiden esimies oli käynyt ja kertonut, että huomenna miehet tulevat ja aloittavat työt. Heti huomenna. Ja nämä timpurit ovat taas uusia, eivät ketään niistä, jotka ovat jo käyneet meillä.


Näkyypähän.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Hui kauhistus

Näkymät alkavat olla kuin tieteiskirjasta:



Sitten joskus, kun istun suunnilleen tuolla oikealla, missä näkyy valkoinen ovi, siinä ikkunoiden edessä sohvalla, toivon, etten enää muista, miltä muutaman sentin päässä varpaitteni alla näyttää. Tuo vihreä putkisto saa kaikin mokomin hoitaa virkaansa hyvin ja lämmittää lattian mukavaksi, mutta toivottavasti siitä ei tarvitse koskaan enää tietää sen enempää.

On siinä putkea jos letkuakin, jestas sentään.

Lattiavalu ei siis ollut vielä tällä viikolla, mutta ensi viikolla voi olla, kaiken pitäisi nyt olla valmista sitä varten.

Muutamia pieniä asioita on tässä matkan varrella jäänyt kesken ja niiden hoitamista niin ikään odotellaan. Esimerkiksi peltikatosta jäi puuttumaan noin 30 sentin pala kun peltiä oli liian vähän.

Tänään, kun ajoin rakennukselta pois, jäin vähäksi aikaa pellon reunaan seuraamaan yläpuolella liitelevää kotkaa. Kotka se on, mutta mikä tarkemmin, sitä en tiedä. Mahtava lintu asuu ihan jossain nurkilla ja on tainnut jo muutaman kerran pelotella Mimmi-kissankin henkihieveriin, niin kauhuissaan vanha kissarukka on sännännyt kohti kotia. Kotkahan pystyy hyvin tappamaan kissan.

Meidän tuleva kotimme on todella lähellä luontoa, joka merkityksessä. Ympäristössä pyörii koko ajan susia, ilveksiä ja villisikoja, onpa karhukin joskus kulkenut ihan liki. Missään muualla eteläisessä Suomessa ei tietääkseni ole niin paljon susia kuin täällä. Karjatilalliset ja monet muutkin ovat kyllästyneitä ja peloissaan kun sudet käyvät ihan rappusilla asti, mutta eipä nytkään tullut yhtään kaatolupaa, vaikka niitä haettiin.

Minun mielestäni olisi parempi myöntää laillinen lupa susijahtiin. Ihmisen lainkuuliaisuudella on rajansa silläkin ja kun kärsivällisyys loppuu, otetaan oikeus omiin käsiin.