Harkitsematon astiakokoelma

Vein muutaman laatikollisen tavaraa tänään Turusta Laitilaan. Muuttotavaran välivarastona toimii vanhan talon tupa, jota ei juuri käytetä muuten kuin silloin, kun on paljon ihmisiä syömässä.

Sekalainen astiakokoelma kertoo monta tarinaa, mutta vain minulle. Kuka muu edes piittaisi siitä tiedosta, että kun minun 1932 syntynyt äitini tuli aikoinaan koulusta, hän söi ruokaa, jonka isoäiti oli jättänyt häntä varten puuhellan kulmalle tuohon vihreäreunaiseen emalikippoon? En tarvitse emalikippoa mihinkään eikä se ole edes kaunis, mutta en voi heittää poiskaan.

Pitkulainen uunivuoka saatiin kaupanpäällisinä, kun hankimme vanhaan taloon uuden pystyuunin. Kristallilaseja varten keräsin kauan sitten uutterasti lähikaupan leimoja, joilla sitten, kun niitä oli tarpeeksi, sai ostaa laseja alennuksella.

Kahvikupit, jotka ostin Sanomalehtimiesyhdistyksen virkistysapurahalla. Kahvi virkistää.

Siniset lasit, joista on juotu vain joulupöydässä.

Ihailen keittiöitä, joissa on tyylikkäitä, harkittuja ja toisiinsa sointuvia astiakokoelmia. Olen nähnyt sellaisia - no, en oikein missään. Mutta ihailisin jos näkisin.

Rakennuksella on tänään ahertanut viimeistelytimpuri. Hän on laittanut listoja ja ryhtynee seuraavaksi tekemään lattiaa.

Kodinkoneet tuotiin jo pari viikkoa sitten, mutta lähetyksestä puuttui pesukone. Tai luulimme tähän päivään asti, että se puuttui, mutta tänään selvisi, ettemme ole sellaista edes ostaneet. Pesukone on taas yksi asia, josta rakennuttajalle tulee lisäkustannuksia. Miksi ihmeessä vakiotoimituksiin ei kuulu pyykinpesukoneita?

Vaikka en saakaan uusia huonekaluja, en myöskään vie kaikkia vanhoja uuteen taloon. Kokeilin facebookin Roskalava-ryhmää päästäkseni eroon vanhoista sohvistamme, niistä, joiden päällystämistäkin jo mietin. Juuri äsken pienempi sohva lähti uuteen kotiin.

En sano toista kertaa

Kuvassa on lähes kaikki, mitä minä sain rakennustyömaalla aikaiseksi menneellä viikolla. Toin talven yli sinnitelleet pelargoniat ulos aitan seinustalle.

On siis mennyt taas kokonainen viikko, se, mitä rakennusblogislangissa kutsutaan raksaviikoksi ja voitte olla varmoja siitä, että käytin tuota sanaa ensimmäisen ja viimeisen kerran. Jos jotain tässä maailmassa inhoan niin löysää ja ylimielistä kielenkäyttöä kun kyseessä ovat vakavat asiat. Ei käy laatuun, että ihminen, joka ei itse osaa edes lyödä naulaa kerralla seinään, puhuisi ohimennen raksaamisesta. Jestas sentään, kun tekee pahaa.

Yhtä kauheita ovat kodarit, pukkarit ja lasturit (mikä se edes on, joku puuntyöstökalu?).

Niuhottaja ja kielipoliisi, tunnustan.

Itse taloon liittyvää kerrottavaa on sen verran, että pohdimme talonäyttelyasiaa uudemman kerran ja päätimme, että näyttelyä ei pidetä. Ei sittenkään tuntunut enää hyvältä ajatukselta pitää yleistä näyttelyä siinä vaiheessa, kun me jo asumme talossa. Sinne asti se olisi mennyt, sillä talo ei ole vielä näyttelykunnossa ja sitten kun se alkaa olla, on jo lomakausi parhaimmillaan ja sen jälkeen me kai sentään jo asumme uudessa kodissamme. 

Omaan haluttomuuteeni pitää näyttelyä vaikutti rehellisesti sanoen myös se, että jouduin hautaamaan haaveet uusista huonekaluista.
 Olisin tietysti halunnut saada uuteen taloon uudet mööpelit, mutta nyt se ei käy. Enkä erityisemmin halua esitellä vieraille ihmisille  mitään koiran syömää kirjoituspöytää, jonka taas kerran joudun ottamaan käyttöön, vaikka luulin jo päässeeni siitä.

Mutta onhan tämä nyt kumminkin aika First World Problem; yhyy, saan upouuden talon, mutta en uusia huonekaluja!

Ehkä kestän sen murtumatta. Jotenkin.

Muuttaja muuttaa tärkeimmät ensin

Talossamme on sähköt. Pääsin todistamaan tätä tänään, kun pitkin maakuntaa risteillyt työreissuni osui kulkemaan myös Laitilan läpi. Viime käyntini jälkeen laatoitukset ovat valmistuneet ja sähköt tosiaan saatu päälle. Muutamia valojakin on, lähinnä kaappien alla. Muuten joudumme vielä ostamaan monta lamppua, toistakymmentä varmaan.

Tiiviysmittaus pidettiin tänään. En kerro lukemia, en muista, mutta tiivis kuulemma on. Hyvä niin, kunhan ei liian tiivis.

Talolle ei ole vieläkään annettu uutta valmistumisaikaa. Nyt se on neljättä viikkoa myöhässä. Meillä on nyt sellainen aikataulu, että Portsan asunnosta pitää lähteä viimeistään kuukauden päästä. Vein tänään pienen muuttokuorman mennessäni, onhan meillä onneksi tuo vanha talo, johon mahtuu.

Muuttokuormassa oli tärkeää tavaraa: iso muovikassillinen vanhoja postikortteja. Olen säästänyt kaikki postikortit, joita olen saanut tai me olemme saaneet. Säilytin niitä vanhan piironkini isossa laatikossa. Lopulta laatikko oli niin täynnä, että alkoi tulla ongelmia.

Viime talvena yhtenä päivänä päätin, että nyt karsin oikein raskaalla kädellä korttilaatikkoni. Tuumasta toimeen, ahersin yhden illan ja lajittelin korttejani. Lopulta minulla oli muovikassin täydeltä postikortteja oven pielessä, odottamassa sitä, että veisin ne roskiin.

Vieminen viivästyi. Korttikassi makasi oven pielessä monta päivää. En kyennyt viemään sitä ulos. En sittenkään voinut luopua kallisarvoisista muistoistani.
Vein kortit takaisin piironginlaatikkoon, sulloin ne sinne toisten joukkoon ja punnersin laatikon kiinni.

Mutta nyt! En kai minä, aikuinen ihminen, vie kilokaupalla postikortteja uuteen taloon. Mitä minä niillä muka teen? Katselen jonain kauniina päivänä?
Niin kaunista ja joutilasta päivää ei tule.

Nyt kävin korttilaatikkoni kimppuun uudella päättäväisyydellä. Lajittelin julmasti. Jätin yhden, korkeintaan kaksi tärkeiltä ihmisiltä saatua korttia. Muut pois, ilman tunteilua.

Ahersin taas kokonaisen illan. Tuloksena oli entistä isompi muovikassillinen pois heitettäviä kortteja. Vein kassin ulko-oven pieleen odottamaan roskikseen vientiä.

Tänään vein sen kassin ja ne muutkin kortit mukanani maalle. En sittenkään, en millään, pystynyt luopumaan yhdestäkään postikortista jonka joku joskus on ostanut minulle, minua ajatellen.

Hyvää joulua, t. mummi.

Perikunta hoitaa.

Hyvä syy muuttaa pois

Tänään, Kaatuneitten muistopäivänä, olin Laitilan hautausmaalla juttukeikalla. Sankarihaudoille laskettiin seppeleitä, liput liehuivat ja torveakin soitettiin malliksi. Minun tehtäväni oli kirjoittaa siitä.

Olin hyvissä ajoin paikalla ja katselin kaikessa rauhassa hautakiviä. Etsin tuttuja nimiä ja yritin sovittaa niitä siihen historiaan, jonka tiedän itselläni olevan. Minulla on sukujuuria Laitilassa vaikka kuinka pitkälle, mutta en kuitenkaan tiedä varmasti, missä niitä siellä hautausmaalla on.

Tapasin myös tuttuja, ihan eläviä ihmisiä, jotka pysähtyivät vaihtamaan muutaman sanan. Jälkeenpäin ajattelin, että pienen Laitilan hautausmaalla tapaan enemmän tuttuja ihmisiä kuin Turun kauppatorilla, vaikka olen sentään asunut Turussa yli 40 vuotta. Ja juuri siinä on yksi hyvä syy muuttaa pois Turusta.

    Juttukeikan jälkeen leikkasin ruohoa. Sitä hommaa piisaa taas syyspuolelle asti niin, että jostain saisi olla joka päivä leikkaamassa jos tahtoisi pitää pihan siistinä. Joskus olen tehnytkin niin, pystynyt siihen, mutta en tänä kesänä. Nyt tehdään vain sen verran kuin on ihan välttämätöntä ja käytetään aika ja voimat tähdellisempään. Sen jälkeen, kun talo tuosta valmistuu, kaikkein tähdellisin olisi piha-alueen saaminen kuntoon. Taitaa vain käydä kuten monelle muullekin rakentajalle, että piha tehdään sitten joskus, eli sitten, kun on rahaa.

Rakennuksella on viikon aikana tapahtunut seuraavaa: lähes kaikki kaapit ovat paikoillaan ja ovissa on kahvat. Laatoitukset ovat lähes valmiit. Kodinkoneet tulivat pesukonetta lukuun ottamatta. Sisäovet tulivat. Saunan lauteet tulivat.
Mies on maalannut talosta yhden päädyn.

Nyt meidän on myös tosissaan ryhdyttävä tekemään jotain muuttamisen eteen. Olen jo tehnytkin, tyhjensin muutamia lipaston laatikoita. Löysin kadonneita aarteita kuten lasten vanhoja piirustuksia, peruna- ja sokerikortteja vuodelta 1918 sekä nuorena tyttönä kirjoittamani teatterintekemistä käsitelleen artikkelin, jonka häpeästä punastellen sulloin roskapussiin. Leipäkortit säästin.

Vastaan tuli myös runo, jonka yksi tyttäristä on kirjoittanut melko pienenä ja josta nyt muistan vain vähän alkua. Se meni näin:

"Isä lasta kehdosa tuutii.
Äiti uunisa luutii. "

Kaappien ovet ja puhetta rahasta

Hiippailin rakennuksella myöhään illalla, kun viimeisetkin rakennusmiehet olivat lähteneet. Nyt rakennusmiehiä tosiaan oli monikoksi asti, sillä päivällä talossa ahersivat niin putkimiehet kuin kalusteasentajatkin.

Kuva on kodinhoitohuoneesta. Valitan tavallistakin huonompaa kuvan laatua, otin tämän puhelimella ja siinä en tahdo koskaan onnistua. Tärkein kuitenkin näkyy, kaappien ovet. Samat tulevat tietysti keittiöön.

Työtason toimituksessa on tapahtunut virhe, taso on liian lyhyt. Näistä tammipuisista tasoista tuli muuten juuri 2704,96 euron lisälasku.

Ennen taloprojektiin ryhtymistä luin tietysti paljon muiden rakennuttajien kokemuksia. Ihmettelin, miksi monet kertoivat homman tulleen luultua kalliimmaksi ja rahojen kokonaan tai lähes loppuneen ennen kuin kaikki - usein pihatyöt - oli valmista. Eivätkö ihmiset osaa laskea, mietin.

Nyt tiedän, miten se käy. Rahaa menee ihan varmasti enemmän kuin aluksi kuvittelee. Talon rakentamiseen ei missään tapauksessa pidä lähteä liian optimististen laskelmien pohjalta.

Olen yrittänyt pitää kululaskuria (Mitä lysti maksoi -sivua) ajan tasalla. Tiedän jo nyt, että sieltä puuttuu yhtä ja toista kun kaikkia kuitteja ei ole tullut otettua talteen. Maalipurkkeja, kaatopaikkamaksuja, muuta "pientä". Silti loppusumma on nytkin iso ja kasvaa vielä monta kymmentä tuhatta.

Keittiökaapit tulivat

Talo on täynnä tavaraa. Omassa työhuoneessani on kaappeja, miehen työhuoneessa ilmastointiputkia, makuuhuoneessa ulko-ovi jne. Tavaraa on ihan kauheasti. Joukossa vähän muidenkin tavaroita: saimme myös jonkun Puruskaisen tai Toropaisen keittiökaapit, pahaksi onneksi mustat - mustaa en huoli. Ehkä Puruskaisella tai Toropaisella käy tuuri ja kaapit löytävät tiensä oikealle työmaalle.

 Siinä ne ovat, meidän keittiökaappimme ja työtasomme. Harmittavan hyvin pakattuina niin, etten päässyt näkemään kunnolla, mitä on tullut tilattua.

Reipas laatoittaja on ahkeroinut ja saa kohta laatoitukset valmiiksi.

Kodinhoitohuoneen lattia näyttää nyt tältä. Väriltään laatat ovat lähinnä harmaita. Laatan nimi tai väri tai joku taisi olla greige. Ei harmaa, ei ruskea, ei beige. Ei oikein mikään, mutta eipä ainakaan pistä silmään.

Putkimiehiä odotellaan. Putkimiehet saisivat laittaa ilmastointiputket lopultakin paikoilleen. Jos haluaa tuntea itsensä aidosti kaivatuksi ja odotetuksi, kannattaa ryhtyä putkimieheksi.

Pääskyset sen sijaan tulivat. Mitä ne mahtoivat ajatella, kun pääskysuvun ikiaikaisille asuinsijoille on viime näkemän jälkeen ilmestynyt uusi rakennus? Lintujen vimmaista kevätlentoa se ei tosin tuntunut haittaavan ja arvatenkin suulin orsille ilmestyy pian rivi nälkäisiä pikku pääskyjä. Se on kesä nyt. 

Kuva-arvoitus

Kaksi samasta kohdasta otettua kuvaa, kuvien välissä 18 vuotta.

Tässä ensimmäinen, lokakuussa 2000 otettu:

Vasta ostettu kesäpaikkamme, ensimmäisiä kuvia sieltä. Hoitamaton puutarha, talo, jonka ikkunat olivat alkaneet putoilla ja jonka ulkoseinä pullistui silmin nähden. Sortunut kivijalka.
Tätäkin taloa kaupattiin ilmoituksessa "kesäpaikaksi tai vakinaiseen asumiseen".

Tässä välissä on maalattu, tapetoitu, laudoitettu, tehty ikkunoita, tunkattu, kitketty, istutettu, kasteltu, korjattu, leikattu, niitetty, kitketty, kaivettu, siirretty, jyrsitty, kaadettu, pilkottu, kitketty, rakennettu, kunnostettu, päällystetty, ommeltu, purettu ja kitketty

sanalla tai kahdella sanoen siis

vietetty kesälomaa 

ja nyt ollaan tässä

enkä lakkaa ihmettelemästä, että mistä tuo mäki ilmestyi? Ylimmäisessä kuvassa siitä ei ole mitään tietoa.

Tänään kärräsin kasan kompostimultaa marjapensaiden juurelle ja loput kukkapenkkiin. Tyhjensin talousjätekompostini viime syksynä ja peitin kasan muovilla talven ajaksi. Muovin alta löytyi hyvin maatunut kasa, joka toivon mukaan virkistää marjapuskat entistä ehommiksi.

Laatoittaja pääsee huomenna aloittamaan laattojen asennuksen, pohjatyöt ovat valmiit. Laatat tulivat viime viikon lopulla ja kun kannoimme ne sisään huomasimme, että osa puuttuu. Kadonnut osa on nyt löytynyt ja luvattiin toimittaa huomenna.

Kävin ottamassa paljon kuvia laatoittajan tähänastisesta työstä. Jos jotain olen nyt oppinut niin sen, että kaikki työvaiheet kannattaa kuvata, kuvista voi olla hyötyä jälkeenpäin.

Talomyyjämme soitti perjantaina: hän kyseli talonäyttelyn mahdollista ajankohtaa ja oli hyvin ymmärtäväinen jos emme enää halua koko näyttelyä, kun talon valmistuminen on viivästynyt. Sovimme, että palataan asiaan myöhemmin kesällä, näyttely voidaan pitää vaikka lomien jälkeen. 

Talon väri on (kai) valittu

Tein aamulla oikein poikkeuksellisen tiiviin kirjoitusrupeaman koska minua poltteli päästä rakennukselle. Tiivistä rupeamaa kannattaa pohjustaa sillä, että katkaisee itseltään nettiyhteyden. Joskus on käytettävä äärimmäisiä keinoja.

Se kannatti: jo puolenpäivän aikaan suljin koneen ja ajoin Satakunnantien RTV:hen. Ostin kaksi purkkia ulkomaalia, Nordica Ekoa sävyissä Lampi ja Kuura. Kun pääsin talolle, maalasin molemmista kokeeksi vähän.

Ei hyvä. Toinen liian sininen ja toinen liian vaalea.

Seuraavaksi lähdin Laitilan keskustan maalikauppaan, josta palasin mukanani purkillinen Halli-sävyä. Miehen vuoro maalata ja sitten katsottiin

ja kas,

siinä se on.

Tässä siis ovat Lampi, Kuura ja Halli, mutta mikä on mikä?

En järjestä arvauskilpailua vaan paljastan, että valittumme on tuo alimmainen, kaikkein harmain. Tikkurilan värikartassa sävy on Q845, Halli. Nordica Eko taitaa olla Teknoksen maalia.

Talosta ei pitänyt tulla harmaa vaan punainen, mutta mieli muuttui. Harmaa - tämä on aavistuksen siniharmaa - näyttää kauniilta eikä vähiten siksi, että sitä näkee nykyään niin paljon. Muutaman vuoden tai vuosikymmenen perästä tämän ajan harmaille taloille nauretaan, mutta se aika ei ole nyt.

Voi olla, että väri muuttuu muutaman päivän sisällä suuntaan tai toiseen. Maalikaupan mies kertoi, että eräs asiakas oli tosi vihainen, kun grafiitinharmaaksi aiottu talo näyttikin siniseltä. Viikon päästä väri oli grafiitinharmaa.

Talon sisällä laatoittaja tekee pohjatöitä. Laatat ovat parhaillaan matkalla meille ja niiden asentamiseen päästäneen ensi viikolla.

Liian lyhyt

Laatoittaja tuli eilen, vappuaattona, töihin. Tänään hän pitää vapaapäivän, mutta tullee taas huomenna ja viipynee niin kauan, että laatoitukset on tehty. Sanoi tulevansa asuntovaunun kanssa.

Lattian valamisesta tulee tänään kahdeksan viikkoa.

Savupiipun kanssa tuli ongelma: piippu piti toimitettaman tällä viikolla, mutta onneksi joku huomasi, että jo lähtövalmiiksi pakattu piippu on 30 senttiä liian lyhyt. Jossain vaiheessa on tapahtunut mittavirhe ja nyt paketit purettiin ja piippuun tehdään jatkokappale. Tähän liittyy tietysti myös ikävä kylkiäinen eli lisäkustannus, josta emme vielä tiedä, kuka sen maksaa.

Talo kaunistuu vähä kerrallaan ja olemme kovasti tyytyväisiä sen ulkonäköön. Mies on maalannut terassien katoksia ja pylväitä. Tuo etuterassi ei ole suuren suuri, mutta sinne mahtuu kyllä pieni pöytä ja pari tuolia. Haluamme sinne myös keinutuolin.

Piha vaatii paljon työtä, ennen kuin se on edes siisti saati kaunis. Tuohon, missä nyt on lautakasoja, sopisi hyvin iso terassi, johon tulisi kesäkeittiö ja uima-allas. Sopisi, en sano, että sellainen tulee. Uima-allas olisi sikäli mukava olemassa, että meiltä on lähimmälle järvelle linnuntietä matkaa noin viisi kilometriä ja sekin on ruskeavetinen suojärvi. Oikein hyvälle uimarannalle on 14 kilometriä.

Mukavaa, kun on iso tontti, johon mahtuu vaikka mitä. Ahtaaseen kaupunkielämään tottuneelle tällainen 1,5 hehtaaria on valtava lääni, vaikka se paikallisten mielestä varmaan on vain pieni maatilkku.

En usko, että pääsemme muuttamaan vielä toukokuussa. Kai sentään jo kesäkuussa? Onko tulossa joku rakennusalan lakko, vai muistanko väärin?