maanantai 20. marraskuuta 2017

Maallako muka halvempaa?

Maalla asumiseen liitetään sellaisia määreitä kuin yksinkertaisuus ja halvemmat kustannukset. Yksinkertainen pitääkin olla jos tosissaan kuvittelee, että maalla asuminen olisi jotenkin halvempaa kuin kaupungissa. Siihen ajatusloukkuun ei missään tapauksessa pidä langeta.

Esimerkiksi auto. Perheessä on oltava kaksi autoa. Kaupungissakin monissa perheissä on kaksi autoa, mutta ehkä enemmän helppouden ja näyttämisenkin takia kuin pakosta. Maalla ei vaan mistään tule mitään, jos autoa ei ole.

Meidän tuleva vakituinen kotimme on noin kymmenen kilometrin päässä Laitilan keskustasta. Jo kauppa-asioiden takia pitää olla auto, sillä kumpikaan meistä ei ole koskaan osoittanut siinä määrin reippautta, että olisi aihetta kuvitella meitä pyörän selkään kauppakassien kanssa. Autolla mennään.

Toinen juttu on minun työni, jonka tekeminen on täysin mahdotonta ilman autoa. Mies on toisinaan puhunut, että kun me muutamme tänne, voisimme luopua toisesta autosta, mutta siihen minä pistän ehdottoman ein. Minä en rupea riitelemään autovuoroista.

Kaksi autoa on siis oltava. Kuoppaisilla teillä hytkyttely ja ryskiminen ei tee autoille hyvää ja niinpä olen tässä viikon sisällä pulittanut jo lähes tuhat euroa autokorjaamolle. Omasta autostani esimerkiksi pamahti vetoakseli poikki.

Asumisen kustannuksista emme vielä tiedä lopullista totuutta. Sen kumminkin tiedän, että kaupunkiasuntomme yhtiövastike on 150 euroa ja asunnon sähkölasku pyöreästi satasen kuussa. Yhteensä siis 250 euroa ja siinä on kaikki. Kuka veikkaa, että pääsemme täällä maalla halvemmalla, vaikka kuinka viritämme aurinkokerääjiä ja lykimme puita uuniin?

Entä mahdollisuus omavaraisuuteen ruoan suhteen? Maata meillä kyllä on, olisipa vielä maanviljelijä. Minä ehkä elättelin jotain viljelyhaaveita vielä silloin, kun en ollut yrittänyt toteuttaa niitä käytännössä. Nyt tiedän kokemuksesta, että ne muutamat muodottomat ja kapiset porkkanat joita onnistun kasvattamaan, eivät paljon talouttamme kohenna ja että emännän paras ystävä on K-Market.

Niin että miksi sitten? Pitääkö sinne maalle ängetä jos noin kamalaa on?

Ei kun sitä minä vaan, että kun haaveilette maalaiselämästä, pitäkää järki kädessä. Ikävä se sitten on havahtua, kun paluuta ei enää ole.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Talomme näyttää tältä


Tässä on luonnospiirustus tulevasta kodistamme. Olisin voinut tämän tietysti aikaisemminkin laittaa, onhan tämä ollut valmiina jo kauan.


Malli on Sievitalon Pihlaja 156 ja sitä voi katsoa myös täältä. Meidän taloamme on muutettu alkuperäisestä mallista jonkun verran, kattolyhty on keittiön puolella ja talon päätyyn on lisätty kuisti.

Sisäpuolella on tehty vain pieniä muutoksia, lähinnä se, että vaatehuoneen vieressä ollut pukeutumistila poistettiin ja näin vaatehuoneesta saatiin isompi. Me kun asumme taloa enimmäkseen kahden, emme tarvitse erillistä pukuhuonetta.

Olen nyt jo tosi tyytyväinen siihen, että otimme tuon kuistin. En olisi huomannut koko asiaa, ellemme olisi käyneet katsomassa muuatta valmista Pihlajaa, jossa tuollainen kuisti oli. Alkuperäisessä mallissa kuistin paikalla on pieni, avoin terassi, jolla ei oikeastaan tee mitään. Nyt uskon, että päätykuistista tulee meidän tosiasiallinen sisäänkäyntimme ja kuistille on hyvä jättää saappaat ja takit, nuo välttämättömät ja aina vähän kuraiset kapistukset. Lattialämmityksellä varustettu kuisti on jo ajatuksena mukava.

Maansiirtotyöt tulivat tänään valmiiksi. Maanrakentajille ja erityisesti kaivinkonekuskille on annettava täysi kymppi työstä, nuori mies oli tosi ahkera. Keväällä täytyy vielä tehdä maisemointityötä, mutta perusasiat on nyt tehty.




torstai 16. marraskuuta 2017

Miten rakennuttajan henkinen kantti kestää?


Minulla olisi nyt ehdotus. Ehdotan, että talokauppiaat ottavat kuisti-,  terassi- ja autotallimoduulien lisäksi valikoimaansa "Rakennuttajan henkinen valmennus" -osion. Se voisi sisältää muutoskonsultin tai psykologin pitämän muutaman tunnin session jonka kuluessa asiakas pääsisi käsittelemään edessä olevia kokemuksia ja niiden mahdollisesti herättämiä tunteita.

Ei sellaista kukaan raaskisi ostaa, mutta tarpeen olisi. Huomaan sen nyt ja ihmettelen miten minä, aikuinen ihminen, olen lähtenyt täysin valmistautumattomana koitokseen, joka sentään on suurin hankkeeni ikinä.

Perustelen tämän sillä, että tavallisen ihmisen tavalliset ostokset ovat yleensä pieniä. Suuria ostoksia tässä tasapaksussa elämässä edustaa joku kolme ruokakassillista ennen joulua. Jos tähän lisätään vielä vessapaperisäkki, puhutaan jo ihan valtaisista ostoksista.

Ja mitä nyt tapahtuu?


Rekka-autot (en tiedä, ovatko ne virallisesti rekkoja, mutta muuta nimeä en keksi) toisensa jälkeen tulevat tänne ja purkavat suuret kuormansa ja minä ajattelen, että mitä ihmettä nyt tapahtuu, olenko minä todella saanut tämän aikaan ja onko minulta mennyt järki? Minulta ja meiltä, kaksihan meitä tässä sentään on.
Niin, että kun aina ennen ollaan säästetty ja ostettu se halvempi joku ja sitäkin vain vähän, niin nyt - ei kun rekkakuormallisia tavaraa, sadoillatuhansilla euroilla.

Taivas varjele.

Tältä se tuntuu. Ja tämän takia talon hankkimista suunnittelevien noviisien on syytä pohtia myös henkisen eikä vain taloudellisen kanttinsa kestoa. Henkinen puoli ei ole koetuksella vain mahdollisen rakennusaikaisen fyysisen rasituksen vuoksi vaan myös siksi, että sitten kun alkaa tapahtua, tapahtuu äkkiä ja isosti.

Ja kuten kuvasta näkyy, talotoimitus tapahtui tänään kuten puhe oli. Työmaapäällikkö oli käymässä ja totesi perustukset ja täytöt ja kaiken ihan hyviksi, nekin siis tulivat ajoissa kuntoon. Maanantaina kai tulevat timpurit ja aloittavat työn.

Tytär tosin arveli, ettei mitään timpureita ole tulossa, vaan jossain noiden pakettien uumenissa on kokoamisohjeet, samalla tavalla kuin Ikea-huonekaluissa. Pitääkin katsoa, löytyykö Raksa-järjestelmän "Yleiset ohjeet"-kohdasta joku maininta, jota en ole huomannut.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Aloituskokous pidetty

Ahkera kaivinkonemies on saanut paljon aikaan ja nyt, kun talotoimitus on tulossa ylihuomenna, perustuksista puuttuu enää yksi sisäpuolen täyttökerros.

Aloituskokous pidettiin tänään. Sievitalon työmaapäällikkö ja vastaava mestarimme olivat täällä meidän ja maanrakennusmiesten lisäksi. En ollut itse kuuntelemassa, mitä työmaalla puhuttiin, mutta ilmeisesti kaikki meni protokollan mukaan.

Eilen tänne ilmestyi iso postiauto ja jätti lavallisen tavaraa, muun muassa kattolyhtyyn tulevan pienen ikkunan, nauloja ja peitteitä tavaroiden suojaamiseen. Emme huomanneet sanoa kuljettajalle, että pihassa pääsee isompikin auto kääntymään ja niinpä kuski lähti peruuttamalla pois. Tänne tontille johtaa kapeahko pikkutie, jota pitkin pääsee mainiosti etuperin, mutta takaperin matka päättyi ojaan. Onneksi täällä oli myös maanrakentajien iso kuorma-auto, joka kävi auttamassa pulaan joutuneen takaisin tielle.

Tänään tontilla näytti tältä:




Iltapäivällä pihaan tuotiin vielä kasa ulkoverhouslautoja.

Eilen illalla, jo pimeässä, täällä kävi joku laittamassa työmaakyltin sekä tontin laitaan että tänne johtavan tien päähän. Jos en olisi tiennyt, mitä on tekeillä, otsalampun kajo suulin nurkalla olisi voinut säikäyttää.

Aurinko paistoi tänään hetken, mutta muuten on enimmäkseen satanut. Kaikki on märkää tai vähintään kosteaa. Lämmitin illalla saunan ja vaikka saunapuut ovat peitteen alla, ne olivat niin märkiä, että pesän sytyttäminen vaati kokonaisen sanomalehden ynnä vähän sytytysnestettä. Puut kiehuivat, eivät palaneet. Lopulta sentään onnistuin ja nyt on saunottu.

Järkevä ihminen olisi ajoittanut tämän rakennuspuuhan niin, että alkuvaiheen työt olisi tehty kesällä. Se olisi ilman muuta kaikille mukavampaa.

  

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Tällä viikolla se tulee

Työ perustusten ympärillä on jatkunut. Kaivinkone on taas tontilla ja nyt kuvassa näkyvä saostussäiliökin on jo kaivettu maahan ja peitelty sinne.


Nyt on sunnuntai. Talotoimitus on ensi torstaina. Sievi-talon työpäällikkö kävi viime viikolla ja vaikutti vähän huolestuneelta sen suhteen, saadaanko tontilla kaikki valmiiksi talotoimitusta varten. Olen kuitenkin luottavainen, sillä maanrakennusmiehet ovat ammattilaisia ja sanovat, että kyllä saadaan.

Rakennusmääräykset on varmasti tehty hyvää tarkoittaen, mutta niissä ei aina tunnu olevan järkeä. Vai onko olemassa järkiperusteet vaikkapa sille, että talon alle on tehtävä salaojitus siitä huolimatta, että talo rakennetaan paikalle, josta vesi valuu joka tapauksessa alaspäin? Eikö tällainen itsestäänselvyys voisi olla seikka, joka antaisi luvan poiketa määräyksistä vai onko niin, että jos poikkeamisen mahdollisuus olisi, se pian riistäytyisi mahdottomuuksiin ja sitä käytettäisiin väärin?

Siellä ne nyt joka tapauksessa ovat, niin salaojaputket kuin sadevesiputketkin. Sekä myös patolevyt ja sokkelin ulkopuolelle tulevat styroksit. Aamuksi odotetaan taas kaivinkonemiestä.



tiistai 7. marraskuuta 2017

Miksi juuri Sievi-talo?

Millä perusteella talotoimittaja valitaan?

Tämä oli kysymys, sillä minä en tiedä vastausta.

Ensin tehdään päätös talon hankkimisesta. Sitten alkaa raivokas googlettaminen. Tilataan talokirjoja. Käydään talonäyttelyissä. Ollaan epätietoisia ja kahden tai useamman vaiheilla.

Lopulta talotoimittajista seuloutuu kaksi tai kolme suosikkia. Silloin on aika selata keskustelupalstoja, ihmisten kokemuksia. Niitä löytyy, hyviä ja huonoja, jokaisesta.

Mikään ei todista, että kokemukset olisivat aitoja, yhtä hyvin ne voivat olla silkkaa valhetta ja panettelua tai häikäilemätöntä omakehua.

Kaiken tämän jälkeen en enää muista, miksi me valitsimme juuri Sievi-talon. Ehkä siihen oli jokin järkisyy. Lopullinen ratkaisu tehdään kuitenkin tunteella ja siihen taas voi vaikuttaa jokin ihan pieni juttu, jota ei edes tajua. Kaunis matto talokirjan kuvassa. Jokin näkymä, joka muistuttaa mummolaa. Sopivasta kulmasta lankeava valo.

Etsikkoaikana kävimme ainakin Kastellin, Jetta-talon ja Jukka-talon talonäyttelyissä. Jetta oli pitkään ykkössuosikki ja tapasimme taloedustajan talonäyttelyissä ainakin kaksi tai kolme kertaa.  Puhuimme jopa aikeistamme hankkia talo, mutta silti edustaja ei kysynyt meiltä yhteystietoja eikä muutenkaan vaikuttanut yhtään kiinnostuneelta. Ihmettelin sitä.

Jukka-talon kanssa kävimme jo neuvotteluja talon ostamisesta, mutta hanke kaatui kovaan hintaan. Olisiko Jukka lopulta tullut yhtään kalliimmaksi kuin Sievi, on epävarmaa. Jokin siinä kumminkin hiersi, jokin muukin kuin hinta. Tunne puuttui.

Tilasin talokirjan myös Design-talolta. Heidän edustajansa oli kaikkein sinnikkäin: hän soitti muutaman kerran ja tiedusteli, missä vaiheessa aikeemme on ja mitä hän voisi tehdä asiassa. Design-talo ei ollut alussa ollenkaan listallamme, mutta jos edustaja olisi jaksanut vielä vähän aikaa, olisimme varmasti ainakin käyneet tapaamassa häntä. Edustaja ei ollut millään tavalla tyrkky eikä hyökkäävä vaan hyvin asiallinen. Meiltä vain meni aikaa tämän hankkeen aloittamisessa ja taloedustaja joko kyllästyi tai vaihtoi työpaikkaa.

En enää muista, miten löysimme Sievin, mutta sen jälkeen, kun otimme heihin yhteyttä, kaikki on sujunut hyvin. Erityinen plussa on se, että edustajia on kaksi, nainen ja mies. Sanotaan mitä sanotaan, mutta kyllä naiset ja miehet näkevät asiat vähän eri kulmista ja puhuvat joskus eri kieltä. On hyvä kun tulee ymmärretyksi.

Valinnan lopullinen onnistuminen punnitaan tietysti sitten, kun talo on valmis. Mikään, mitä olemme tähän mennessä nähneet, ei anna odottaa muuta kuin onnistunutta lopputulosta.

En luule enkä odota, etteikö matkan varrella sattuisi virheitä. Aina niitä sattuu kun ihmiset ovat asialla. Ratkaisevaa on kuitenkin se, miten virheet korjataan. Se tapa, millä se tehdään, kirjoittaa lopulta osan siitä tarinasta, josta syntyy yrityksen maine.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Luottamusta herättävät perustukset


Tulin aamulla Turusta, jossa olen potenut kipeää kättäni koko viikon. Nyt näin talomme perustukset ensimmäisen kerran. Se, että meille on tulossa talo, tuntui heti enemmän todelta. Vähän niin kuin olisi käynyt ensimmäisessä raskausultrassa ja nähnyt, että on siellä jotain muutakin kuin ilmavaivoja.






Perustukset näyttävät erinomaisen luotettavilta. Tällä tontilla asialla on erityistä merkitystä, sillä vanhan talomme perustukset ovat tuottaneet murheita koko ajan. Isoille kiville rakennetun vanhan talomme alta perustus oli osittain hajonnut jo silloin, kun ostimme talon. Jos ostaminen olisi ollut yksin miehen päätettävissä, joku toinen olisi saanut roudan irrottamat, valtavat kivet murheekseen. Minä en tainnut edes huomata koko asiaa, olin kahden soman kuistin lumoissa ja valmis tekemään heti kaupat.

Perustuksia on yritetty korjata. Täällä on ollut isompaa ja pienempää konetta ja kaikenlaisia virityksiä, mutta pysyvää ratkaisua ei ole löytynyt. Lopulta paikoiltaan siirtyneet kivet otettiin pois ja tilalle valettiin betonia ja ladottiin lecaharkkoja. Lopputulos on pysynyt paikoillaan, mutta ei se mikään kaunis ole.

Teimme vähän putkitöitä uusien perustusten sisäpuolella. Sitten minä vain ihailin tätä kaunista laatikkoa ja mittailin tulevien huoneitten paikkoja. Mikä parasta, tunsin aitoa iloa siitä, että tässä on meidän tuleva kotimme.

Kumma juttu. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja pitänyt kaikesta vanhasta. Nyt tuntuu mukavalta, kun tulevalla kodillamme ei ole mitään historiaa, se ei ole ollut kenenkään muun kuin meidän. Ei edes pankin.