torstai 12. joulukuuta 2019

Kyytiä vatsamakkaroille


Sain eilen jo monta viikkoa sitten tilaamani hulavanteen. Kuvassa on ensimmäinen yritykseni pyörittää sitä. En muista, että olisin koskaan ennen yrittänyt moista, en edes lapsena omistanut hulavannetta.

Tämä tapahtui eilen. Nyt olen jo paljon taitavampi ja voi taivas että kylkiin sattuu. Tuntuu olevan tehokasta tämä pyörittely, oikein tunnen, miten viskeraalirasva saa kyytiä ja laiskat suolet ovat ihmeissään, että mitä hemmettiä täällä tapahtuu.

Minulla ei ole ylipainoa, mutta minulle on tapahtunut ihan sama mikä varmuudella tapahtuu kaikille, lihaville ja laihoille, jotka eivät piittaa lihaskunnostaan: lihakset veltostuvat ja alkavat roikkua. Eräänä aamuna viimeistään viisikymmenvuotispäivän tienoilla se käy - istut vessanpytyllä ja huomaat, että polviesi päällä kelluu joku ihme pussi ja sitten tajuat, että se oli se, mitä joskus saattoi sanoa vyötäröksi.

Se on ihan  kauheaa.

Inhoan sitä löysää rengasta, joka ympäröi mahanseutua ja on tehnyt mahdottomaksi käyttää joitakin vaatteita, jotka vielä muutama vuosi sitten olivat sopivia tai jopa liian suuria. Inho ei ole kuitenkaan johtanut oikein mihinkään, sillä en ole mikään kuntoilija vaan laiska humanisti, joka haluaa päästä helpolla.

Hulavanne tuntuu nyt tällaiselta helpohkolta ja hauskalta ja ennen kaikkea tehokkaalta jos julkisesti kerrottuihin kokemuksiin on yhtään uskominen. Mikäs se oli se yksi Lottakin, jonka uuma kapeni yli 30 senttiä? Siinä sitä on esikuvaa.

Vanne painaa 0.7 kg joten se on aika kevyt. Raskaammalla vanteella olisi varmaan taju lähtenyt, sen verran nyt kyllä tuntuu.

Tavoitteitakin on. Vaatehuoneessa odottavat yhdet Fjällräven-housut, jotka jo kerran olin laittamassa pois kun ne eivät enää mahdu.

Katsotaan kuinka ämmän käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti