Vanhan ikkunan kunnostus ja mitä siitä voi oppia

 Aloitin keväällä kansalaisopistossa vanhan ikkunan kunnostuskurssin. Taisi olla joskus maaliskuussa. Opettajamme oli energinen ja hauska rakennusrestauroinnin artenomi Elsi. Kysyin häneltä, miten kauan hänellä menee yhden vanhan ikkunan kunnostamiseen ja hän sanoi, että noin kolme tuntia.

Minulla siihen meni noin kolme kuukautta. Sain nimittäin ikkunan paikoilleen tänään.

Tästä lähdettiin.

Ja tähän tultiin:

Ikkuna ei varmasti ole siistein mahdollinen, mutta ainakin se on nyt ehjä. Lähtökuvassa ikkunalasit pysyivät enää hädin tuskin paikoillaan.

En sentään ole koko kolmea kuukautta hinkannut ikkunaani. Kurssia pidettiin kahden viikon välein ja väliajat ikkuna oli koululla. Lopulta jouduin tuomaan sen keskeneräisenä kotiin ja olen maalannut sen täällä.

Mitä olen oppinut?

Ensinnäkin sen, että vanhan ikkunan kunnostaminen on kovempi homma kuin kuvittelin, mutta täysin mahdollinen oppia.

Toiseksi sen, että kitin käsittely vaatii eniten opettelua.

Kolmanneksi sen, että pellavaöljymaali kuivuu hitaasti. Maalauskertojen välillä on vähintään kaksi päivää, minun tapauksessani neljä.

Kurssin käyminen kannatti ilman muuta. Nyt minulla on perustiedot hallussa eikä enää tarvita kuin harjoitusta. Sitä on runsaasti tarjolla, sillä vanhassa talossamme on noin 20 ikkunaa, joista suuri osa on taas kunnostuksen tarpeessa. Kun ostimme talon lähes 20 vuotta sitten, ikkunat olivat hyvin huonossa kunnossa ja jopa rikki. Kaikki ikkunat kunnostettiin ensimmäisenä kesänä - siis en minä vaan mies - mutta siitä on jo aikaa.

Neljänneksi opin sen, että vaikka ikkunan kerran kunnostaa ei pidä kuvitella, että se kestää ikuisuuden. Niitä pitää huoltaa.
Opettajamme muuten sanoi, että me olemme sitä sukupolvea, joka on unohtanut tällaiset vanhan kansan taitamat huoltotyöt.

Minä kyllä luulen, ettemme me mitään ole unohtaneet. Me olemme vain liian laiskoja.

Marjatarha

Viimeksi sureksin vanhasta talosta puuttuvia kattoturvatuotteita. Nyt sellaiset on, ne käytiin asentamassa jo muutaman päovän päästä siitä, kun soitin asiasta ko. yritykseen. Eipä ollut iso homma, eikä tullut edes kalliiksi mielestäni. Turhaa murehtimista monta vuotta.

Nyt  yritän kiiruhtaa yhdessä kevään kanssa ja saada pihalla jotain aikaan. Sainkin, tai me saimme.

Tässä pienessä marjatarhassa on viisi pensasmustikkaa, viisi pensasvadelmaa ja kahdeksantoista mansikantainta. Siinä on myös järeät reunanauhat myyrien ja rikkaruohojen varalle. Voi olla ja onkin, että tarvikkeet, joita varasin tätä varten - kymmenen kuutiota multaa ja yksitoista säkillistä hyvin palanutta hevosenlantaa - olivat jonkin verran ylimitoitettuja, mutta vähät siitä. Jos jonkun asian olen oppinut niin sen, että multaa tälle tontille ei voi tuoda liikaa, aina sitä jossain kaivataan.

Aiomme vielä aidata tämän istutusalueen. Se on välttämätöntä, sillä peurat ja rusakot rakastavat hyvin kasteltuja ja lannoitettuja pensaita ja syövät ne aivan varmasti jos saavat tilaisuuden.

Muuten en ole paljon ehtinyt pihalla tehdä, en myöskään taloissa, uudessa tai vanhassa. Olen siivonnut pari pientä kukkapenkkiä ja rakentanut yhden pienen koristekivetyksen, haravoinut hiukan. Muuten aika kuluu ansiotöissä kuten tietysti hyvä on kun rahaakin tarvitaan.

Pihan viimeistely rakentamisen jäljiltä on nytkähtänyt sillä tavalla eteenpäin, että maanrakennusurakoitsijamme on jo käynyt alustavasti katsomassa, mitä tehdään. Sekin tuntuu tosi huojentavalta, se, että tiedän asian olevan nyt vireillä.

Kevät tulee aina liian nopeasti sitten, kun sitä ensin on kuukausikaupalla odotettu. Se myös kuluu liian pian ja täällä maalla vauhti tuntuu vain kiihtyvän.