sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Näin meillä kierrätetään

Kodinhoitohuoneessa on yksi iso, kaksiosainen kaappi. Toinen puoli on siivouskomero ja toisen olemme ristineet kierrätyskaapiksi. Se näyttää tältä:


Kahdella alimmaisella hyllyllä on kassit, joista yhteen laitamme tyhjät pullot, toiseen kierrätysmetallit, kolmanteen jätepaperin ja neljänteen kierrätykseen menevän kartongin. Kolmannella hyllyllä olevan kissanruokapussin vieressä on tavallisesti vielä muovikassi, johon kerätään kaikki kierrätysmuovi. Kannussa on tyhjiä pattereita ja ylimmän hyllyn rasiassa taskujen pohjille kerääntyneitä kolikoita, pääasiassa viisisenttisiä.

Niin ja onhan tuolla myös taskulamppu ja kiikarit, molemmat tuiki tarpeellisia. Täällä maalla sähköt ovat vähän väliä poikki ja pihapiiriin voi milloin tahansa ilmestyä jotain kiinnostavaa kiikaroitavaa eikä silloin ole aikaa etsiä kiikareita, pitää tietää, missä ne ovat.

Laitilan keskustassa on kierrätyspisteitä, jonne viemme kassien sisällön sitä mukaa, kun ne täyttyvät. Ruoantähteet laitamme kompostoriin. Tyhjät lasipurkit viedään myös kierrätykseen.

Tiskipöydän alakaappiin emme laita yhtään mitään muuta kierrätykseen menevää kuin ne ruoantähteet, joita varten siellä on kannellinen kompostiämpäri.

Tämä systeemi toimii hyvin. Roskikseen vietävää jätettä tulee nykyään niin vähän, että kun kahdensadan litran roska-astiamme tyhjennetään kerran kuussa, se on tavallisesti vain puolillaan.

Kaikenlaista jätettä tulee silti valtavan paljon enemmän kuin silloin, kun olin lapsi ja asuin silloinkin pienessä omakotitalossa. Meitä oli siellä neljä ihmistä mutta ei yhtään roska-astiaa. Missään ei silti ollut mitään roskakasoja. Muovijätettä ei juuri tullut - jos jostain saatiin joku muovipussi, se pestiin ja talletettiin tulevaa käyttöä varten. Mitään valmisruokia ei ostettu vaikka niitä olisi kaupoissa ollutkin. Lihat ja kalat tuotiin kotiin käärepapereihin kiedottuina ja paperit poltettiin saunan pesässä. Sanomalehdet vietiin paperinkeräykseen, ruoantähteet huusin taakse kaatopaikalle rottien iloksi.
Ongelmajätteet vasta näppärästi hävitettiinkin, ne vietiin hämärän hyssyssä naapurin metsään. Siellä oli koko kylän epävirallinen ongelmajätepiste. Tällaista oli kotien jätehuolto 1960-luvulla.

Tiedän, että meillä on vielä pitkä matka todella vihreään ja kaikin puolin hyväksyttävään elämään. Tuskin pääsemme siihen koskaan, tuskin pyrimmekään. Nyt olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähän systeemiin enkä oikein tiedä, mitä vielä voisi tehdä paremmin. Voisiko?



 

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Uuden kodin ulkopuolista elämää

Täällä Laitilassa toimii erinomainen kansalaisopisto. Samainen Vakka-opisto toimii myös Uudessakaupungissa ja muutamassa muussa paikassa ja opetanpa siellä itsekin yhtä kirjoittajaryhmää.

Kansalaisopiston idea on tosi hieno ja toimii tänä päivänä yhtä hyvin kuin joskus opistojen syntyaikoihin yli sata vuotta sitten: se, joka osaa jotain, voi opettaa muillekin. Tietysti tämä useimmiten tarkoittaa sitä, että kurssin opettaja on alan ammattilainen, usein jopa opettaja ammatiltaan, mutta yhtä hyvin joku muu, sellainen, jolla on jokin erityinen taito.

Ilmoittauduin tällä lukukaudella neljälle kurssille: lavisjumppaan, kehonhuoltoon, ikkunankunnostuskurssille ja retkeilyn alkeisiin.

Kehonhuolto jäi yhteen kertaan, siitä en tykännyt. Nämä muut sen sijaan ovat mukavia ja epäilemättä hyödyllisiäkin. Retkeilykurssi alkoi runsas viikko sitten ja edellispäivänä kykimme koulun pihalla sytyttämässä trangioita.


Olen ihan tosimielellä oppimassa retkeilytaitoja. Haaveilen eräretkistä vaikka tiedän hyvin, etten jaksa kantaa rinkkaa kokonaista päivää saati useita. Voihan sentään tehdä vähän kevyempiä retkiä, maastoja täällä ainakin riittää. Taka-ajatuksena kurssille mennessäni oli myös se, että voisin ehkä tutustua joihinkin samanhenkisiin ihmisiin ja retkeillä sitten myöhemmin heidän kanssaan. Saas nähdä kuinka käy.

Tästä päästään siihen, että kun ihmisellä on upouusi talo kuten tässä nyt sattuu olemaan, niin onko jotenkin sopimatonta haikailla ja jopa osallistua uuden kodin ulkopuolisiin aktiviteetteihin?

Ei tietenkään ole.

Talo, olkoon kuinka uusi ja kallis tahansa, ei voi olla mikään elämäntehtävä. Talo on asunto ja koti, mutta elämää on myös sen ulkopuolella ja varsinkin siellä.

Se, että kansalaisopistossa harrastaminen on aika halpaa, sopii muuten tavattoman hyvin yhteen vasta päättyneen rakennushankkeen kanssa. Arvaatte kyllä, miksi.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Miten talomme toimii; kodinhoitohuone



Tämä on kodinhoitohuoneemme ihan arkiasussaan, ilman mitään lavastuksia. Otin kuvan tänään kesken imuroinnin, sillä sähköt katkesivat eikä imurointi enää onnistunut. Jotain tekemistä.

Kodinhoitohuone on paikka, joka kannattaa suunnitella hyvin. Suunnittelimmeko me? Emme, mutta Sievi-talo teki sen puolestamme ja lopputulos on hyvä. Parempikin voisi olla, mutta sitten tähän olisi taas liimattu se pahalta kalskahtava "Lisähinta"-lappu. Perushintaan saa tämän mikä kuvassa näkyy.

Huoneen muoto on hyvä. Tässä edessä kulkee käytävä. Oikealla on keittiö ja vasemmalta pääsee kuistille ja ulos. Tällainen muoto on hyvä muun muassa siksi, että jos perheellä on tapana tuoda hiekkaa tai kuraa kengissään sisälle asti, se ei välttämättä kulkeudu tuohon pöytätason eteen lattialle. Se puolestaan on hyvä asia siksi, että ylälaatikossa on silityslauta ja siinä silitetään. Muutenkin tällainen muoto on käytännöllisempi kuin se, että pesukoneet ja muut olisivat käytävän varrella.

Mankelin alla on kaksi pyykkikoria. Varsinaista liinavaatekaappia ei ole. Säilytän lakanoita, pyyhkeitä ja tyynyliinoja pyykkikorien viereisessä kaapissa, mutta se on vähän ahdas. Yläkaapit eivät ole tarpeeksi syviä tähän tarkoitukseen.

Kaapit ja laatikot - no, ihan ok mutta kaipaisin isompia ja syvempiä kaappeja tai sitten syviä kaappeja, joissa on vetokoreja.

Ikkunan edessä on ompelupaikkani. Pöytä on niin korkealla, etten ylety paininjalkaan jos se on lattialla. Tarvitsen baarituolin ylettyäkseni ompelemaan ja paininjalkaongelma ratkaistiin sillä, että mies nikkaroi jakkaran, jonka päällä paininjalka on. Kyllä siihen tottuu. Kunnon työvaloa ei ole, joku lamppu täytyy vielä hankkia.

Oikealla on lavuaari ja paikka pesukoneelle ja kuivurille. Meillä on kuivaava pesukone, joten kuivuria ei nyt tarvita. Pesukoneen päällä on laatikollinen kiviä hillitsemässä koneen hyppimishaluja. Toimii hyvin.

Tästä kuvasta puuttuu lähes vakiokalusteena oleva pyykkiteline. Se seisoo tavallisesti tuossa keskellä.

Mikä voisi olla paremmin?

Pyykkitelineelle tai pyykinkuivaukselle yleensä, pitäisi olla oma paikka. Kuivauskaappi vie sähköä, mutta voisiko kuivauskaapin korvata kiinteillä pyykinkuivaustelineillä niin, että kuivuvien pyykkien ei tarvitse seistä keskellä lattiaa?

Kaapit voisivat olla isompia ja  syvempiä. Tarvittaisiin ainakin yksi iso kaappi, jossa on reilunkokoisia hyllyjä tai koreja lakanoille ja pyyhkeille.

Pesuallas voisi olla vielä isompi, niin iso, että sinne mahtuisi kunnolla esim. uunipelti. Nyt keittiössä ja kodinhoitohuoneessa on lähes yhtä isot altaat ja molemmat ovat liian pieniä uunipeltien kokoisille astioille ja muille pestäville. Tunnustan myös kaipaavani vanhan ajan teräksisiä tiskipöytiä. Puiseen tasoon upotettu allas on ehkä kaunis, mutta näen jo nyt, että altaasta väkisinkin roiskuva vesi ei tee hyvää.

Kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen. Parasta on ehkä se, että kaikki on lähellä: vaatehuone ihan vieressä, samoin sauna ja pesuhuone. Vaatehuolto keskittyy yhteen paikkaan ja on niin helppoa kuin voi olla. Talomme pohjaratkaisu tuntuu kaikin puolin onnistuneelta sillä vielä en ole huomannut mitään, mikä olisi pitänyt tehdä toisin.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kevätpuuhia


Kevät on täällä, kaikesta tuiskusta ja tuulesta huolimatta. Niinpä ryhdyin toimeen, hain kaupasta kukkamultaa, aitasta ruukkuja ja kunnostin vanhassa talossa talvehtineet pelargoniat.

Kuuntelin hiljattain radiosta puutarha-alan asiantuntijan haastattelua jossa hän mm. sanoi, ettei kukkamullan vaihtamisessa ole mitään mieltä. En tiedä, miten yleisesti ihmiset enää nykyään vaihtavat multaa keväällä tai onko sitä niin yleisesti koskaan tehtykään. Minulle pelargonioiden kevätkunnostus tarkoittaa sitä, että siistin elossa olevat ja katson, mahtuvatko ne ruukkuihinsa vai tarvitaanko vähän isompaa.

Melkein kaikki pelargoniat olivat selvinneet talvesta. Vanhassa talossa on hyvät olosuhteet talvettamiseen, muutama aste lämmintä.

Olen myös aloittanut ikkunankunnostuskurssin.


 Täkäläisessä kansalaisopistossa on vaikka mitä kursseja (myös yksi, jota itse vedän) ja yhdellä niistä voi kunnostaa vanhan oven tai ikkunan. Irrotin tämän ikkunan vanhan talon eteisestä ja laitan sitä nyt kuntoon. Haluan oppia tämän työn oikein kunnolla niin voin sitten pitää huolta noista ikkunoista eikä tarvitse odotella, josko joku muu tekisi.

Harmittaa, kun osaan niin vähän mitään. Täällä maalla se, että osaa suhteellisen näppärästi kirjoittaa, ei ole kovin korkeassa arvossa eikä siitä juuri ole hyötyäkään. Olisi paljon parempi, jos osaisin tehdä remonttia ja metsätöitä ja hoitaa puutarhaa niin, että siellä oikeasti kasvaisi jotain. Harmittaa olla tällainen kädetön kaupunkilainen.

Mutta ainahan voi yrittää oppia uutta.

Kirjoitin viimeksi vesiongelmista. Meille tosiaan asennettiin toinenkin suodatin suodattamaan mm. rautaa pois porakaivon vedestä. Olen nyt muutaman päivän taas juonut hanavettä ja ensin näytti siltä, että vatsa kestää. Mutta tänään oireet tulivat taas takaisin. En oikein osaa kuvata niitä, mutta mahaan sattuu ja siellä on tunne, kuin se olisi jotenkin kovettunut sisältä tai täynnä jotain kummallista ja ylimääräistä. Ja nyt tarkoitan mahan yläosaa, sitä, jossa tämmöistä tunnetta ei pitäisi olla.

Täytynee taas ostaa lähdevettä kaupasta, pahus vieköön.