torstai 2. helmikuuta 2017

Lopputarkastus on tilattu

Vihdoinkin: vastaava mestari ilmoitti käyneensä tilaamassa lopputarkastuksen. Jotta asia ei olisi liian helppo, päivämäärää ei vielä tiedetä. Mutta sopii kai sentään olettaa, että puhutaan lähiviikoista?

Tämä lopputarkastuksen viivästyminen johtuu siis siitä, että vaikka päätyasunnon remontti tehtiin ihan laillisten ja hyväksyttyjen piirustusten mukaan, piirustuksia nyt lopussa tarvittiinkin vielä lisää. Piirrettiin siis piirustuksia tehdystä työstä. Järkeähän siinä ei ole, mutta ei sitä byrokratiassa muutenkaan liiemmin ole käytetty.

Sievi-talolta saamamme viimeisin tarjous umpeutui tammikuun lopussa.

Minä käyn aina välillä haaveilemassa tontilla.


Uuden talon pitäisi tulla ylhäällä oikealla näkyvään paikkaan, josta puut on kaadettu. Tyhjän kohdan edessä oli vielä edellisvuonna vanha navetta.


Aiomme siis muuttaa navetan taakse.

Kävimme muutama viikko sitten, ihan vuoden alussa Sievi-talon talonäyttelyssä Kemiössä. Siellä oli juuri valmistunut Pihlaja-malli, lähes samanlainen kuin se, jota itse suunnittelemme. Talo oli kaunis. Omistajat olivat paikalla ja kertoivat, että sopimus talomyyjän kanssa tehtiin viime maaliskuussa. Pariskunta oli parhaillaan muuttamassa.

Ajatella. Jospa mekin voisimme tehdä sopimuksen nyt keväällä, niin kenties jo ensi talven asumme tuolla, oman metsän reunassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti