Uusi työpäällikkö (ei kuvassa) kävi eilen rakennuksella katsomassa, mitä vielä pitää tehdä. Paljon on kesken. Tuo pihakeinukin pitäisi maalata, mutta se ei sentään ole Sievitalon tehtävä.
Yleensä kevään tässä vaiheessa olen tehnyt pihatöitä ja valmistellut kylvöjä ja istutuksia. Nyt en tunne mitään vetoa pihahommiin enkä oikein minnekään muuallekaan. Alkaa vissiin käydä hermoille tämä rakentaminen, vaikka en edes ole osallistunut siihen.
Olen lukenut kauhutarinoita epäonnistuneista rakennusprojekteista. Joillakin rahat ovat loppuneet, on tullut avioero, terveys on pettänyt ja lopulta jäljellä on vain velkaa ja keskeneräinen talo, jota yritetään epätoivoisesti kaupitella. Jollakin toisella puolestaan amatöörirakentajat ovat tunaroineet koko taloyritelmän piloille.
Me sentään voimme käsittääkseni olla tyytyväisiä siihen työhön, jota tähän mennessä on tehty.
Rakennuttajan oloa helpottaisi kovasti, kun joku esittäisi suunnitelman ja aikataulun ja vakuuttaisi, että tämä pitää paikkansa ja näin tulee käymään.
Ai niin, näinhän meille jo kerran tehtiin.
Mutta siis nyt. Uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti