Piha on tänä kesänä ollut oman onnensa nojassa. Tänään pääsin vihdoin kukkapenkkien kimppuun ja pelastin mitä pelastettavissa oli.
Tältä näyttää kukkapenkki, jolle ei tänä vuonna ole tehty yhtään mitään. Muulloin penkille on kyllä yritetty tehdä vaikka mitä, mutta paikka on itsepäinen eikä suostu kukkatarhurin tuumiin. Minä haluaisin kasvattaa uhkeita syysleimuja, tuuheita loistosalvioita ja suloisia keijunkukkia. Olen yrittänytkin, kovasti, mutta penkki on sitä mieltä, että maasta sopii paremmin puskea suopayrttiä ja pioneja, joiden värisiä en itse ikinä istuttaisi. Teenpä mitä hyvänsä, näitä tulee ja nyt olen antanut periksi. Annan suopayrttien levitä ja pionien putkahdella milloin mistäkin. Omia suosikkejani vaalin niissä paikoissa mitä jää. Lisäksi on vielä aina ihanaa neidonkurjenpolvea ja takuuvarmoja kuunliljoja sekä yksi oma pioni, jota suojelen kuin kalleintani. Siis yleensä, nyt en ole suojellut edes sitä.
Uurastin penkin kimpussa nelisen tuntia ja sitten näytti tältä:
Löysin aitasta - olin ihan unohtanut - kolme pulleaa säkkiä täynnä ihanaa, kuohkeaa multaa. Seuloin viime syksynä kompostini ja säilöin mullat säkkeihin. Nyt kärräsin mullat kukkapenkkiin ja toivon, että multa tekee hyvää kasveille. Mitä voi tulla kompostista, jossa on pääasiassa kahvinporoja sekä kananmunan- ja banaaninkuoria?
Lopuksi kastelin penkin kunnolla. En juuri kastele monivuotisia kasveja, mutta ajattelin, että ehkä nyt sentään. Sitten hain vielä muutaman tuen Sarah Bernhardt -pionilleni, sille omalle, sillä se aikoo kohta avata kukkansa. Sillä välin kukkapenkki oli jo herättänyt mielenkiintoa muissakin, sillä kun tulin tukieni kanssa, penkkiä tutki kaksi ketunpoikaa. Toinen pelästyi minua ja pötki pakoon, mutta toinen jäi.
Tämä pikku kettu ja sen veli tai sisko asuvat jossain lähellä ja pyörivät vähän väliä pihalla. Ne pihistävät kaikenlaista tavaraa ja kuljettavat niitä pitkin tonttia ja ovat valtavan suloisia. Tämä rohkeampi kesyyntyisi helpolla, mutta varomme sitä, sillä kesy kettu ei välttämättä ole pelkästään hupaisa juttu.
Miten se menikään, se ketun ja pojan keskustelu Pikku Prinssissä? Jotenkin niin, että jos kesytät minut, olet minusta vastuussa.
Pidetään mielessä, vaikka noita silmiä on vaikea vastustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti