tiistai 14. elokuuta 2018

Tavarat paikoilleen

Kun joku muuttaa, häneltä tavataan kysyä aika pian, että jokos tavarat ovat löytäneet paikoilleen. Tyhmä kysymys, sillä  yksikään tavara ei löydä itsekseen minnekään vaan joka ikinen,

pieninkin

pitää kääriä, pakata, sulloa, kantaa, purkaa, pestä, kantaa taas ja viimein arvioida tarvitseeko ehkä sitä ja jos, niin missä.
Joten nyt voin olla ainakin vähän tyytyväinen siitä, että tästä


On päästy tähän:


Kuvat ovat vanhasta talosta, jonka tuvassa muuttotavaramme olivat välivarastossa matkalla Portsasta tänne uuteen taloon Laitilaan.

Siivosin tupaa koko illan, vein kaiken ulos tuulettumaan, pesin lattiat. Minun käy sääliksi vanhaa taloa, en tiedä, kuka sitä enää käyttää. Minä itse käytän sen verran, että käyn kutomassa tuvassa olevilla kangaspuillani, mutta en kovin usein. Viimeksi kudoin edellisjoulun alla kun minuun iski pakottava tarve saada joulumatto. Tein vimmatusti sitä joulumattoa, joka on yhä keskeneräisenä puissa ja joka ei edes olisi sopinut minnekään.

Tyhjissä, asumattomissa taloissa on jotain kauhean surullista.

Uudesta talosta ei ole paljon kerrottavaa. Lopputarkastus on perjantaina. Niin ja osoitteemme, se muuttui taas. Kaupungin maanmittausvirkamies oli sitä mieltä, että meille oli annettu väärä osoite ja niinpä hän antoi meille uuden. Nyt pitää kirjoittaa taas uudet osoitteenmuutoskortit ja ilmoittaa muutenkin sinne ja tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti