Tällä viikolla se tulee

Työ perustusten ympärillä on jatkunut. Kaivinkone on taas tontilla ja nyt kuvassa näkyvä saostussäiliökin on jo kaivettu maahan ja peitelty sinne.

Nyt on sunnuntai. Talotoimitus on ensi torstaina. Sievi-talon työpäällikkö kävi viime viikolla ja vaikutti vähän huolestuneelta sen suhteen, saadaanko tontilla kaikki valmiiksi talotoimitusta varten. Olen kuitenkin luottavainen, sillä maanrakennusmiehet ovat ammattilaisia ja sanovat, että kyllä saadaan.

Rakennusmääräykset on varmasti tehty hyvää tarkoittaen, mutta niissä ei aina tunnu olevan järkeä. Vai onko olemassa järkiperusteet vaikkapa sille, että talon alle on tehtävä salaojitus siitä huolimatta, että talo rakennetaan paikalle, josta vesi valuu joka tapauksessa alaspäin? Eikö tällainen itsestäänselvyys voisi olla seikka, joka antaisi luvan poiketa määräyksistä vai onko niin, että jos poikkeamisen mahdollisuus olisi, se pian riistäytyisi mahdottomuuksiin ja sitä käytettäisiin väärin?

Siellä ne nyt joka tapauksessa ovat, niin salaojaputket kuin sadevesiputketkin. Sekä myös patolevyt ja sokkelin ulkopuolelle tulevat styroksit. Aamuksi odotetaan taas kaivinkonemiestä.

Luottamusta herättävät perustukset

Tulin aamulla Turusta, jossa olen potenut kipeää kättäni koko viikon. Nyt näin talomme perustukset ensimmäisen kerran. Se, että meille on tulossa talo, tuntui heti enemmän todelta. Vähän niin kuin olisi käynyt ensimmäisessä raskausultrassa ja nähnyt, että on siellä jotain muutakin kuin ilmavaivoja.

Perustukset näyttävät erinomaisen luotettavilta. Tällä tontilla asialla on erityistä merkitystä, sillä vanhan talomme perustukset ovat tuottaneet murheita koko ajan. Isoille kiville rakennetun vanhan talomme alta perustus oli osittain hajonnut jo silloin, kun ostimme talon. Jos ostaminen olisi ollut yksin miehen päätettävissä, joku toinen olisi saanut roudan irrottamat, valtavat kivet murheekseen. Minä en tainnut edes huomata koko asiaa, olin kahden soman kuistin lumoissa ja valmis tekemään heti kaupat.

Perustuksia on yritetty korjata. Täällä on ollut isompaa ja pienempää konetta ja kaikenlaisia virityksiä, mutta pysyvää ratkaisua ei ole löytynyt. Lopulta paikoiltaan siirtyneet kivet otettiin pois ja tilalle valettiin betonia ja ladottiin lecaharkkoja. Lopputulos on pysynyt paikoillaan, mutta ei se mikään kaunis ole.

Teimme vähän putkitöitä uusien perustusten sisäpuolella. Sitten minä vain ihailin tätä kaunista laatikkoa ja mittailin tulevien huoneitten paikkoja. Mikä parasta, tunsin aitoa iloa siitä, että tässä on meidän tuleva kotimme.

Kumma juttu. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja pitänyt kaikesta vanhasta. Nyt tuntuu mukavalta, kun tulevalla kodillamme ei ole mitään historiaa, se ei ole ollut kenenkään muun kuin meidän. Ei edes pankin.

 

Perustuksia ja paikallista joustoa

Eilen aamulla juro kuorma-autokuski toi tontille perustuksen muotit. Pian hänen jälkeensä tuli kaksi nuorta miestä, jotka alkoivat asetella muotteja paikoilleen. Tälle kaikelle saattaa olla jotain täsmällisempiä ja hienompia nimityksiä, mutta tässä se, miltä se minusta näytti.

Tästä eteenpäin minulla on vain toisen käden tietoa, sillä lähdin itse Turkuun. Kävin lääkärissä näyttämässä kättäni, sain melkoisen arsenaalin lääkkeitä ja jopa viikon sairaslomaa. Tässä sitä nyt sitten ollaan, lomalla.

Tänään muottipojat olivat käyneet viimeistelemässä työnsä minkä jälkeen pihaan ajoi betoniauto. Kuvat ovat mieheni ottamia.

Hurjan näköisiä ajoneuvoja. Meidän pieni metsätiemme menee kamalaan kuntoon näitten kanssa.

Jotain perustuksen näköistä alkaa kuitenkin jo hahmottua.

Huomenna muottipoika tulee purkamaan muotteja ja tarvitsee siinä miehen avukseen. Toinen poika ei pääse, on kuulemma menossa tatuoitavaksi.

Anteeksi kuinka?

Saammeko tästä hyvästä jotain alennusta?

Myöhemmin: mies haluaa tarkentaa, ettei häntä pyydetty avuksi - ettei tule väärinkäsityksiä eikä tarpeettomasti harmia kenellekään.

Piti tämänkin sattua

Tuntuu, etten tee muuta kuin valitan enkä teekään, mutta taas on pakko. Olen jotenkin hommannut itselleni aivan he...tin kipeän oikean käden. Sormet toimivat, mutta muuten kaikki on jokseenkin mahdotonta, nukkumista myöten. Kirjoitan tätä seisaaltani.

Menen huomenna lääkäriin, vaikka tuskin saan sieltä muuta apua kuin jotain lääkkeitä, joita en tahtoisi syödä. Kunhan vain lakkaisi sattumasta, sillä juuri nyt minä olen tavattoman raskas asuinkumppani.

Huomenna tontilla pitäisi olla perustusten teko. Emme tiedä mitään varmaa, sillä vaikka Sievitalon ohjeissa lukee, että joku mestari tulee etukäteen tarkastamaan, onko perustusten alle asianmukaista tavaraa, ketään ei ole näkynyt eikä kuulunut.

Eilen ihmettelimme tulevaa keittiötämme. Se on mielestämme suunniteltu valmiiksi, mutta kalustesuunnittelija lähetti kuvia jostain toisesta keittiöstä ja halusi tietää, mitä me olemme suunnitelleet. Emme ymmärrä ja siitä varsin todennäköisesti onkin kyse, me emme vain ymmärrä. Luotan siihen, että kaikki selviää.

Joku sentään kävi: sillä aikaa, kun olin tänään töissä muuan mies oli käynyt ja ilmoittanut haluavansa ostaa Fergusonin. Ei siinä mitään, Ferguson on myytävänä, mutta ei sillä hinnalla, mitä siitä tarjottiin.

Ensi kerralla saan toivottavasti kuvan perustuksista.

Pientä juhlaa ja uusia päätöksiä

Sain valmiiksi monta vuotta työn ohessa pakertamani kandidaatintutkinnon ja sen kunniaksi vietimme pienen juhlahetken keittiön pöydän ääressä. Juhlan kruunuksi löysin jopa iskemättömän kynttilän, tosin jo vähän vääntyneen kun on raukka ollut ties missä laatikossa odottamassa vuoroaan.

Mieleni teki järjestää oikeat juhlat, mutta nyt, kun sen hetki olisi ollut, en viitsikään. Menee aikaa ja rahaa ja on vaivalloista.

Näinköhän myös mielikuvamme talon rakennusajasta ja valmiista talosta muuttuvat? Mitä kaikkea on tullut ajateltua ilman tarkempaa harkintaa?

Yhden asian taidan jo tietää. Ajatus, johon kesällä, jopa viime kesänä, oli helppo uskoa, alkaa muuttua.  Kesällä pidin täysin mahdollisena, että asumme maalla koko rakennusajan. Onhan tässä vanhassa talossa sentään asunut aikoinaan iso perhe!

Tänä aamuna talossa oli 17 astetta lämmintä, vaikka illalla pidimme uunissa tulta. Vielä ei ole edes talvi. 17 astetta on tarpeeksi, jos tekee ruumiillista työtä, mutta kaltaiselleni kirjoitustyöläiselle se on auttamatta liian vähän.

Päätimme, että lykkäämme kaupunkiasuntomme myymistä vielä muutaman kuukauden, jotta meillä on joku lämmin paikka jos maalaiselämä käy mahdottomaksi. Päätös oli tavattoman helpottava.

Tänne satoi nyt illalla ensilumi. Miten perustusten tekemiselle mahtaa käydä, jos nyt tulee oikein kylmä?   

Alkaa tapahtua

Nyt on jo laitettava joka päivä tulet ainakin toiseen pystyuuneista ja tehtävä ruoka mielellään puuhellalla, muuten tulee vilu. Katselen huolissani puupinoja - jos ja kun ne hupenevat tähän tahtiin, meillä on vielä kovat puuhommat edessämme ennen kevättä. Eivätkä ne tietysti siihen lopu, onhan erinomaisen, tavattoman energiatehokkaan uuden talomme sydän ja polttomoottori hieno monitoimiuuni. Se lämpiää puilla.

Miten en jaksa juuri nyt innostua tästä ajatuksesta?

Rakentamisen suhteen pientä edistymistä tuntuu nyt tapahtuvan joka päivä. Käymme ainakin sähköpostikirjeenvaihtoa Sievi-talon ihmisten kanssa jos ei muuta. Nyt tiedämme, että perustusten tekijät tulevat viikolla 44 eli reilun kahden viikon päästä. Sitä seuraavalla viikolla tänne pitäisi saada maansiirtourakoitsija täyttämään perustuksia ja sitä seuraavalla viikolla kai sitten tulee talo.

Tämä vauhti ihan huimaa meitä, hitaampaan menoon tottuneita.

Kysyin taannoin mieheltä, mitä kaikkea me teemme itse tämän muuttovalmiin talon ostamisen lisäksi. Hän sanoi, ettemme me juuri mitään tee (pitää paikkansa minun kohdallani) mutta minun mielestäni mies on koko ajan tekemässä jotain tai ainakin tutkimassa jotain piirustuksia.

Tässä vielä yksi kuva porakaivosta. Siinäkin on paljon itse tehtyä, sillä kaivofirma teki vain reiän. Mies asensi reikään putken, teki tarvittavat sähkötyöt, eristi kaivonrenkaan jonka ensin kävi hakemassa naapurikylästä ja runnoi naapurin vanhan isännän kanssa paikoilleen. Myös kuvassa näkyvät putket on itse hankittu ja laitettu paikoilleen ja vielä on odottamassa pumppu, joka pitää asentaa. Kaivonrenkaan päälle laitettiin muuten tänään vielä toinen rengas, sillä maan pinta nousee niin korkealle, että muuten koko kaivo olisi peittynyt. Tämän toisen renkaan paikoilleen laittamisessa auttoi naapurin nuorempi isäntä. Niin ja vielä, onhan kaivoon hommattu myös kansi, se haettiin Kaarinasta. Niin että on tähänkin kohtaan tehty aika paljon itse.

Kulujen kanssa täytyy olla tosi tarkkana, muuten emme ikinä saa tietää, mitä talomme tulee maksamaan. Vähän väliä täytyy ostaa jotain pientä, muutaman kympin hintaista. Niistä tulee äkkiä isoja summia.

En laita kaikkia pikkusummia tuonne "Mitä lysti maksoi" -sivulle, mutta lisään ne kyllä sitten loppusummaan.

Ai niin, meillä on nyt rakennuslupa. Sen saaminen kesti vain viikon.