Tämän kuvan pääasia ei ole terassille kannettu keinutuoli, ei takaa pilkottava ilta-aurinkokaan, vaan se, että ikkunassa on ristikko paikoillaan! Eikä vain tässä ikkunassa vaan kaikissa muissa myös.
Pihlan asentaja tuli eilen eikä aikaakaan, kun ristikot oli laitettu. Ammattimieheltä onnistuu, vaikka ristikot eivät ihan millintarkasti sopineetkaan. Lähtiessään hän lupasi vielä tulla varmemmaksi vakuudeksi ruuvaamaan ristikot kiinni.
Nyt rakennusprojektimme loppu alkaa toden teolla olla käsillä. Talon sisällä ei tarvitse tehdä enää mitään, en ainakaan nyt tiedä, että pitäisi. Ei mitään sellaista, mihin tarvitsisimme Sievitaloa. Ulkopuolella täytyy säätää vesirännejä ja tietysti on vielä töitä, jotka meidän itse täytyy hoitaa. Loppusiivouskaan ei ole ihan valmis, pihasta puhumattakaan.
Helle ja kuivuus ovat saaneet minut huolestumaan veden riittämisestä. Jos olisimme pelkästään rengaskaivon varassa kuten tähän asti tällä tontilla olemme olleet, vesi olisi jo loppu. Nyt meillä on porakaivo, mutta ei kai sielläkään loputtomasti vettä ole? Kaupunkilaisena olen tottunut siihen, että kun on vesihana, sieltä tulee vettä aina ja vaikka kuinka paljon. Nyt pitää yrittää muistaa, että vedestä ei huolehdikaan enää vesilaitos vaan joku ennen kokematon tapa tuottaa vettä joka tuntuu jopa vähän mystiseltä. 80 metriä maan alla on joku onkalo, jonne ei voi nähdä ja jossa voi olla vaikka mitä.
Kuvan terassi-idylli on muuten pelkkä lavastus: mitään terassi-istuntoja ei voi ajatellakaan, siinä on ihan liian kuuma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti