Pieni ihme ja väärinkäsitys

Eilen rakennukselle tuli kaksi maalaria ja vähän myöhemmin kaksi timpuria eli mainio Pohjanmaan kaksikko. Nyt kun eletään tiistai-iltaa, sisämaalaus on hyvällä alulla ja terassit ovat valmiit.

Muutakin on tapahtunut. Oma perheemme, suurin osa, kokoontui tänään rakennukselle ja yhteistuumin ujutimme pumpun ja aikamoisen pitkän pätkän putkea porakaivoon.

Eikä tässä kaikki. Eilen nimittäin selvisi, että olemme odottaneet putkimiehiä turhaan. Meille on siis tulossa vesikiertoinen takka ja se vaatii myös putkiasennuksia. Sievitalon putkimiehet, jotka taannoin kävivät, olisivat tehneet tarvittavat kytkennät jos ja jos - nyt en tiedä, mikä se jos tarkalleen on, mutta siitä se kumminkin jäi kiinni ja me jäimme siihen uskoon, että putkimiehet tulevat uudestaan kun ehtivät sen josin kanssa ja tekevät työn valmiiksi.

Olimme väärässä.

Uusi työpäällikkö (olen nimittänyt häntä aivan väärin työmaapäälliköksi) soitti eilen ja sanoi, että takan putkiasennukset eivät kuulu Sievitalon toimitukseen vaan meidän on itse hankittava putkimies.
Hyvä kun huomasi ja otti asiakseen, muuten olisimme odottaneet vaikka kuinka kauan.

Tapahtui myös pieni ihme: mies löysi eilen, siis eilen, putkimiehen, joka kävi tänään tekemässä työn.

Mitä opimme tästä?
Sen, että rakennuttajan pitää olla kaiken aikaa valppaana ja selvillä siitä, mikä kuuluu kenellekin.
Kuin myös sen, että tällaisen projektin aikana olisi hyvä kerran tai pari käydä toimittajan ja tilaajan kanssa läpi näitä asioita. Vaikka niistä kuinka puhuttaisiin silloin, kun kauppoja tehdään, se ei takaa, että ne muistetaan.

Miten tämä nyt oikein menee?

Katselin taas kerran Raksa-systeemissä olevaa rakentamisen aikataulua, sitä suuntaa-antavaa. Sen mukaan  muun muassa maalaus ja tapetointi olisi tehty viikolla 8, laatoitus viikoilla 10-11, puhallusvilla-asennus viikolla 11, kodinkoneet tuotu viikolla 12 ja laminaatti asennettu viikoilla 14-15. Lopputarkastus olisi ensi viikolla ja talonäyttely sitten sitä seuraavalla eli viikolla 17.

No miltä näyttää?

Tuo pieni hahmo, joka tuolla kyykkii, ei ole Sievi-talon mies vaan minun. Hän on tämän työmaan säännöllisin ja uutterin mies vaikka kuinka päin arvioitaisiin. Hän on sentään ollut paikan päällä joka päivä.

Tilaus, jonka viime kesänä teimme, on nyt pahasti myöhässä. Asiasta ei ainakaan minun tietääkseni ole käyty minkäänlaisia keskusteluja kenenkään kanssa.

Tähän asti olen sanonut, ettei meitä haittaa, vaikka valmistuminen myöhästyy. Se, että asia ei haittaa, ei tarkoita sitä, etteikö se harmittaisi.

Ei kai tämä nyt niin mene, että toimitus on kuukauden tai pari myöhässä ja meidän pitäisi vain olla iloisia ja kiitollisia siitä, että se yleensä valmistuu?

Muisto

Pohjanmaan miehet lähtivät rakennukselta kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen siellä ei ole tapahtunut mitään. Tai siis mitään rakennustyötä edistävää.

Löysin tällaisen viisi vuotta sitten otetun kuvan:

Kuva on näköjään kiireesti otettu, varmaan vain muistoksi navetasta, joka ehkä tuossa vaiheessa oli päätetty purkaa. En muista enää, milloin se purettiin ja koska päätettiin mitäkin. Kaikesta pitäisi pitää kirjaa jos haluaa muistaa.

Sen tiedän, että viisi vuotta sitten me olimme jo päättäneet muuttaa pois Portsasta. Täällä sitä edelleen kuitenkin asutaan.

Uusi talomme on nyt tuon navetan takana, mäen päällä. Mäkeä ei juuri kuvaa otettaessa ollut, mutta sellainen siihen tuli kun talolle tehtiin pohjaa.

Vaikka en muista kuvan ottamisesta mitään, tiedän, että olen ottanut sen heti kun olen tullut kaupungista maalle. Sen tiedän siitä, että ruoho on noin pitkää. Ja kun tarkkaan katsoo, oikeassa laidassa näkyy myös innokas koira, jonka olen juuri päästänyt autosta ulos.

Tätä maisemaa tällaisena ei enää ole eikä tule. Ruoho kuitenkin kasvaa, aina.

Miten lukulamput laitetaan?

- Ei tämä enää näytä niin pieneltä, kuopus totesi kun tuli rakennukselle ja näki ensimmäistä kertaa väliseinät paikoillaan.

Viimeksi ei ollut kuin pelkkä kehikko.

Kuvassa nuorimmaisemme tarkastelee vierashuonetta, jossa aikoo sanojensa mukaan viettää paljon aikaa. Samalla huomattiin, että seinällä, jota vasten vierassängyn pääty on ajateltu laittaa, ei ole yhtään pistorasiaa. Jos lukulamppuja halutaan, tarvitaan taas jatkojohtoja.

Olen ajatellut hankkia vierashuoneeseen parisängyn. Se mahtuisi myös niin, että pääty tulisi ikkunaa vasten, mutta en pidä ajatuksesta yhtään. Omatekoinen fengshuini heristää sormeaan ja muistuttaa, että ihmisen ei ole hyvä nukkua ikkunan edessä. En tiedä, miksi on eri asia nukkua ikkunan edessä poikittain kuin pitkittäin mutta niin se vain on.

Uusi työmaapäällikkömme ilmoittautui eilen. Käytännössä hän on nyt kolmas työmaapäällikkö, joka hoitaa meidän työmaatamme. Talonäyttelyn pitäisi olla kahden viikon kuluttua, mutta vaikka olisikin, talo ei ole valmis.

Onneksi meillä ei ole mikään kiire. Lattia saa kuivua kaikessa rauhassa kevätauringon lämmittämällä mäellä ja syksyn pimeä sadekausi on enää haalea muisto.

Harmin paikka

Tällä viikolla rakennuksella ei ole tapahtunut mitään. Muuten on tapahtunut sen verran, että muutimme suunnitelmiamme ja peruimme toistaiseksi aikomukset myydä Portsan kotimme. Tai ehkä on parempi sanoa, että siirsimme myyntiä tuota tuonnemmaksi.Syynä on se, että asuntokaupasta, jonka teimme viime vuonna, on tullut ikävää palautetta ja haluamme selvittää ne asiat perin pohjin ennen kuin teemme mitään uusia suuria muutoksia. Tämä ihan oman mielenrauhamme takia.

Muuta kerrottavaa ei nyt ole. Paitsi ehkä se, että juttelin työasioissa erään sisustussuunnittelijan kanssa ja hän otti esiin niinkin tärkeän asian kuin jouluvalojen ripustamisen ikkunaan; missä on pistorasia?

Niinpä. Näin itseni heti ensi joulun alla uudessa, hienossa olohuoneessani paperinen joulutähti kädessä tähyilemässä pistorasiaa, jota ei ole. Ei muuten olekaan.

Elämä jatkuu. Myös jatkojohtoelämä.

Eläkkeistä, takasta ja asuntokaupasta

Istuin eilen illalla tähän koneen eteen ja ajattelin kirjoittaa blogia. Ennen sitä piti kuitenkin tehdä yksi kiireellinen työ. Sitten huomasin, että pahus vieköön, on toinenkin ja kun oikein rupesin niin eikö niitä penteleitä putkahdellut sieltä ja täältä ja kaikilla kova kiire.

Lopulta raahauduin nukkumaan vähän ennen puolta yötä ilman, että blogiparka olisi saanut vähääkään huomiota. Ennen tajunnan sammumista laskeskelin taas kerran tulevia eläkkeitäni siinä toivossa, että pääsisin sellaisesta joskus nauttimaan. Ja kyllä vaan, eläkepäivät eivät ole niinkään kaukana, ne häämöttävät jo tuolla 2040-luvulla. Ehkä.

Olen silloin lähes yhdeksänkymmenen.

Työn sankari tässä taas puhuu. Tiedän, ettei moni pidä kirjoittamista työnä eikä minään, onhan kunniakas ojankaivuu sentään ainoa oikea työ, mutta sanon vaan, että sopii kokeilla.

Asiaan.

Meillä on takka. 

Vaatii vielä pientä laittoa, mutta tässä se on. Tulikiven vesikiertoinen takka leivinuunilla.

En muuten yhtään tykkää käyttää tästä nimeä takka. Minun sanastossani tällainen rakennelma ei ole takka vaan pystyuuni. Tämä ei myöskään ole kakluuni eli kaakeliuuni, jollainen meillä on Portsan kodissa. Takka tämä ei ole minun mielestäni siksi, että takka merkitsee minulle avotakkaa. Mutta koska tämän virallinen nimi on takka, olkoon niin.

Minulla on suuria toiveita tuon leivinuunin suhteen. Jos se toimii, siitä tulee varmasti paljon käytetty kapistus. Mikään ei ole helpompaa kuin pistää ainekset pataan, tunkea pata uuniin ja antaa muhia kunnolla. Käytän paljon uunia ruoanlaitossa vaikka en leivo juuri koskaan.

Portsan-kodista vielä sen verran, että se menee nyt myyntiin. Kiinteistönvälittäjä tulee ensi viikolla käymään. Tämä pääsiäinen menee aika pitkälle siivotessa.

Paitsi, että ensin pitää tehdä pari pikku juttua, joilla on jo vähän kiire...

Rouvakin kerkee joskus osallistumaan

Yllä näkyy minun tämän päivän työmaani, yksi niistä. Harvinaista kyllä, minäkin ehdin rakennukselle ja pääsin siivoamaan tämän rakennusmiesten jättämän kasan tulevasta vierashuoneesta.

Erottelin kaikki poltettavat kaatopaikalle menevistä ja lakaisin lopuksi lattian. Hommassa meni aika kauan kun tavaraa oli paljon.
Tiedän, että joillakin rakennustyömailla kaikki rakennusjätteet viskataan vaihtolavalle ja kuskataan lopulta kaatopaikalle. Meillä tehdään toisin: erottelemme (useimmiten mies tekee tämän ja kaiken muunkin) kaikki jätteet ja ne viedään asianmukaisiin paikkoihin joko kierrätykseen, kaatopaikalle tai poltettavaksi. Tämä tehdään enemmän taloudellisista kuin ekologisista syistä, tulee näetsen halvemmaksi näin. Halpaa se ei tietysti ole sittenkään, esimerkiksi peräkärryllinen gyproc-jätettä maksaa kaatopaikalla 40-50 euroa.

Oli mukava tehdä jotain konkreettista oman talon eteen. Samalla voi sitten miettiä verhoja ja sängynpeitteitä ja muuten vain haaveilla tulevasta.

Maalit tulivat eilen. Värit näyttävät tosi hyviltä.

Punainen tulee päämakuuhuoneen seinään, sininen miehen harrastehuoneeseen ja keltainen jonnekin - keltaista on monta purkkia eri sävyjä, enkä ole enää varma, mitä ajateltiin minnekin. Mutta ei haittaa! Kaikki keltaiset näyttivät hyviltä. Yhdessä purkissa pitäisi olla myös vihreää oman työhuoneeni seinään.

Sillä aikaa, kun minä siivosin, mies kantoi sisään parituhatta kiloa kiveä.

Ei ollut ihan pikku juttu tämäkään, Tulikiven vesikiertoinen takka on osinakin hemmetin painava. Urakan päätteeksi olohuoneeseen tuotiin vielä täysi tynnyrillinen vettä ensi viikolla tulevaa muuraria varten. Se, miten se täysi vesitynnyri ujutettiin kynnyksen yli, on oma juttunsa.

Siivous jatkuu taas huomenna. Käyn vain aamulla vähän ansiotöissä ja ryhdyn sitten rakennussiivoojaksi.