On sietämätöntä kun asioita ei hoideta

Joskus herään aamuyöllä murehtimaan. En joka yö ja tiedän, että siitä voi olla kiitollinen, sillä lukemattomat ihmiset kieriskelevät aamuöisin unettomina murehtimassa vaikka mitä.

Herään ehkä joka kolmas yö ja murehdin vähän mutta sitäkin pontevammin. Yleensä ajattelen työasioita: ehdinkö tehdä kaiken lupaamani ajoissa, miten tavoitan ihmisiä, jotka eivät vastaa puhelimeen, miksi en voi jo olla eläkkeellä?

Toinen murheenaihe on se, että vanhan talon (kuvassa) katolla ei ole kunnollisia kattoturvatuotteita.

Ei siellä ole kunnon kattoakaan, kyllä minä sen tiedän ja kuka vaan sen näkee. Mutta uutta kattoa me emme nyt sinne saa, kattoturvatuotteet, lapetikkaat ja kulkusilta, sen sijaan on saatava.

Kyse on siitä, että talon piiput pitää nuohota. En suostu enää virittämään yhtäkään valkeaa uuneihin ennen kuin nuohooja on käynyt. Olemme puhuneet tästä asiasta monta kertaa, mutta se ei ole johtanut mihinkään. Asia on aina tyssännyt siihen, että kun pitää saada se kattoremontti ja sitten...

Katolla on puiset tikkaat, mutta niihin ei ole enää luottamista, ei niin paljon, että voisimme pyytää nuohoojaa kiipeämään niitä pitkin.

Olen murehtinut tätä nuohooja-asiaa tosi paljon. On sietämätöntä, että asioita ei hoideta.

Murehtimisen sijaan olisi kannattanut tarttua toimeen. En tiedä, mistä sain nyt sellaisen puhdin ja mahdin, että lähetin eilen muutamia tarjouspyyntöjä kattoturvatuotteista asennettuina. Tänä aamuna, toisena pääsiäispäivänä, sain ensimmäisen vastauksen. Nyt olemme sopineet, että asentaja tulee ylihuomenna ja tekee työn. Tarjous oli niin kohtuullinen, ettei ole mitään syytä odottaa muita.

Joku ajattelee nyt, että saahan noita tikkaita ja kulkusiltoja kaupasta, sen kun menee ostamaan ja laittaa paikoilleen. Tiedetään. Se nyt kuitenkin on sellainen työ, että jos se meiltä tulisi hoidetuksi, se kai olisi jo tehty.

Aurinkoenergiaa saatiin ja muutakin tarvittaisiin

Aurinkopaneelit saatiin katolle viime viikolla. Ne eivät toimi vielä, kuvastakin näkyy miten kesken asentaminen yhä on. Pääasia kuitenkin, että talon seinustalla jo vähän aikaa odotelleet paneelit ovat siellä missä pitää. Kiitos naapureille, jotka olivat auttamassa.

Näillä aurinkovempaimilla on tarkoitus tuottaa kuumaa vettä ja toimiessaan ne korvaavat puiden polttamisen. Sähköä näillä ei kuulemma säästy. Myöhemmin on tarkoitus hilata katolle vielä sähköä tuottavat paneelit, mutta se on myöhemmin se.

Ensin täytyy saada piha kuntoon.

Tiedän, että pihasta voi tulla oikein kaunis vieläpä niin, että molemmat talot, vanha ja uusi, ovat siinä kuin olisivat aina olleet. En vain yhtään tiedä enkä osaa kuvitella, miten se tehdään. Pihasuunnittelijan vikaa minussa ei ole, joitain muita vikoja ehkä on.

Ajattelen, että syksyyn mennessä pihan on oltava siisti. Ainakin sitä. Se ei voi olla mahdotonta. Jos syksyyn mennessä talo on maalattu ja pihanrakennus tehty, niin eikö se ole jo ihan tarpeeksi? Enkä tarkoita pihanrakennuksella mitään hienoja istutuksia, kiveyksiä ja terasseja vaan ihan vain sitä, että tuo pieni kukkula jonka päällä talo seisoo, on muotoiltu jollain lailla järkevämmäksi.

Yksi rakentajan sudenkuopista on se, että kun pääsee asumaan uuteen taloon, väsymys iskee. Keskeneräisiä töitä lykätään tuota tuonnemmaksi ja helposti ne kai jäävät kokonaan tekemättä. Kaiken lisäksi silmä tottuu äkkiä vaikka mihin. Väännetäänpä kelloja mihin suuntaan tahansa, eletään talvi- tai kesäaikaa, päivä on aina liian lyhyt.

Eikä kyse ole edes pelkästä väsymisestä tai tottumisesta vaan ajasta ja jaksamisesta myös.

Olisiko muuten tässä yksi asia, jota loppuelämän kotia suunnittelevan vanhan parin kannattaisi miettiä kaksi kertaa; vanhemmiten päivät lyhenevät, aina saa vähän vähemmän aikaan. Tulee hitaaksi.

Ajatukset ja kuvitelmat voivat olla vielä varsin lennokkaita, mutta fyysinen olemus ei enää pysy niiden tahdissa.