torstai 28. kesäkuuta 2018

Ikkunamurheita ja iloa ruokapöydästä

Talon valmistuminen on nyt kymmenen viikkoa myöhässä. Onneksi on kesä ja onneksi voimme asua vanhassa talossa kuten muinakin kesinä. Talvella tilanne olisi ollut paljon hankalampi.

Muuten kaikki alkaa olla kunnossa, mutta suihkuseinä on asentamatta ja keittiössä hellan taakse tuleva nurkkalevy puuttuu. Lisäksi jotain pientä. Viimeistelytimpuri lupasi tulla huomenna ja tehdä valmiiksi.

Lopullista valmistumista jarruttaa nyt se, että ikkunat on asennettu jotenkin väärin. Mies on puhunut niistä pitkän aikaa, mutta kukaan ei oikein ole ottanut asiakseen. Nyt viimein, kun ikkunoiden päälle tulevia ristikoita yritettiin asentaa eikä saatu paikoilleen, muutkin uskoivat. Ensi keskiviikkona jonkun pitäisi tulla katsomaan, mitä ikkunoille voi tehdä. Sitä, milloin sitten tehdään, emme tietenkään tiedä.

Ilman ristikoita ikkunat ovat tyhmän näköisiä.


Jotain hauskaakin tapahtui: ruokapöytä tuotiin. Loviisan Aitan kuljetus toimitti sovittuun aikaan pöydän, jonka ostin jo talvella.

Pöytä painaa 78 kiloa, joten sitä ei ihan huvikseen siirrellä. Nyt se kuitenkin joutuu odottamaan eteisessä pääsyä lopulliselle paikalleen, ikkunamiehille pitää jättää työtilaa.


Tämän pöydän ääreen mahtuu koko suurperhe, sillä jatkopalan kanssa pöydällä on pituutta yli kolme metriä. Harvoin jatketta varmaan tarvitaan kuitenkaan. Kahdestaan me mahdumme vaikka lukemaan molemmat omaa sanomalehteämme, mikä ei koskaan ennen ole ollut mahdollista.

Meillä on jo lupa viedä tavaroita taloon, mutta mitäpä niitä tämän enempää viemään, kun ei ole vielä siivottu. Enkä tiedä, kannattaako siivotakaan kun ties millaisia töitä joudutaan vielä tekemään.

Putkitöitäkin on vielä tekemättä eikä taloon tule vettä. Oma putkimiehemme lupasi tulla viikonloppuna. Vettä on siis luvassa, ainakin taivaalta, sanoo säätiedotus.

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Villiä elämää puutarhassa


Piha on tänä kesänä ollut oman onnensa nojassa. Tänään pääsin vihdoin kukkapenkkien kimppuun ja pelastin mitä pelastettavissa oli.


Tältä näyttää kukkapenkki, jolle ei tänä vuonna ole tehty yhtään mitään. Muulloin penkille on kyllä yritetty tehdä vaikka mitä, mutta paikka on itsepäinen eikä suostu kukkatarhurin tuumiin. Minä haluaisin kasvattaa uhkeita syysleimuja, tuuheita loistosalvioita ja suloisia keijunkukkia. Olen yrittänytkin, kovasti, mutta penkki on sitä mieltä, että maasta sopii paremmin puskea suopayrttiä ja pioneja, joiden värisiä en itse ikinä istuttaisi. Teenpä mitä hyvänsä, näitä tulee ja nyt olen antanut periksi. Annan suopayrttien levitä ja pionien putkahdella milloin mistäkin. Omia suosikkejani vaalin niissä paikoissa mitä jää. Lisäksi on vielä aina ihanaa neidonkurjenpolvea ja takuuvarmoja kuunliljoja sekä yksi oma pioni, jota suojelen kuin kalleintani. Siis yleensä, nyt en ole suojellut edes sitä.

Uurastin penkin kimpussa nelisen tuntia ja sitten näytti tältä:


Löysin aitasta - olin ihan unohtanut - kolme pulleaa säkkiä täynnä ihanaa, kuohkeaa multaa. Seuloin viime syksynä kompostini ja säilöin mullat säkkeihin.  Nyt kärräsin mullat kukkapenkkiin ja toivon, että multa tekee hyvää kasveille. Mitä voi tulla kompostista, jossa on pääasiassa kahvinporoja sekä kananmunan- ja banaaninkuoria?

Lopuksi kastelin penkin kunnolla. En juuri kastele monivuotisia kasveja, mutta ajattelin, että ehkä nyt sentään. Sitten hain vielä muutaman tuen Sarah Bernhardt -pionilleni, sille omalle, sillä se aikoo kohta avata kukkansa. Sillä välin kukkapenkki oli jo herättänyt mielenkiintoa muissakin, sillä kun tulin tukieni kanssa, penkkiä tutki kaksi ketunpoikaa. Toinen pelästyi minua ja pötki pakoon, mutta toinen jäi.


Tämä pikku kettu ja sen veli tai sisko asuvat jossain lähellä ja pyörivät vähän väliä pihalla. Ne pihistävät kaikenlaista tavaraa ja kuljettavat niitä pitkin tonttia ja ovat valtavan suloisia. Tämä rohkeampi kesyyntyisi helpolla, mutta varomme sitä, sillä kesy kettu ei välttämättä ole pelkästään hupaisa juttu.

Miten se menikään, se ketun ja pojan keskustelu Pikku Prinssissä? Jotenkin niin, että jos kesytät minut, olet minusta vastuussa.
 Pidetään mielessä, vaikka noita silmiä on vaikea vastustaa.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Rakennuksella ei tapahdu, muuten kyllä


Muutto on nyt tässä vaiheessa. Tästä ei oikein ole mitään sanottavaa.

Kuva ei ole uudesta talosta jos joku niin luulee, se on vanhan talon, kesämökkimme, tuvasta jonne välivarastoimme muuttokuormat ennen uuden talon valmistumista.

Valmista ei siis vielä ole. Sitten viime päivityksen talossa ei ole tapahtunut mitään. Viimeistelytimpuri on ollut jollain kiireellisemmällä työmaalla eikä oma putkimiehemmekään ole ehtinyt tänne. Huomenna molempien pitäisi tulla.

Tänään satoi, ensimmäisen kerran kunnolla pitkään aikaan. Siitä puolestaan seurasi se, että


näimme, minne sadevedet valuvat. Tässä kohtaa ne valuvat iloisesti sadevesikourun yli ja ohi.

Muitakin murheita on. Auto hajosi viime viikolla ja jätti minut ja muuttokuorman kasitien varteen. Mies tuli hinaamaan meidät korjaamolle ja katkennut laturin hihna vaihdettiin uuteen. Hain auton korjaamolta eilen aamulla ja lähdin uudelle muuttoreissulle Laitilasta Turkuun.

Turussa tein sitikkaani ensin kaatopaikkakuorman ja lähdin Topinojalle bensa-aseman kautta. Tankkasin ja yritin lähteä liikkeelle, mutta autopa ei liikkunutkaan. Kävi kyllä. Kojetaulu paistoi punaisenaan varoitusvaloja eikä vaihteistossa tuntunut mitään elämää. Hauskuutta lisäsi huoltamon kahvilan vakioukkojen kuoro joka päivysti ulkopöytien ääressä ja seurasi mielenkiinnolla minun liikkeellelähtöyrityksiäni.

Yritin monta kertaa, mutta pieni punainen autoni ei lähtenyt. Tai lähti se, liukumaan takaperin alamäkeen. Siinä vaiheessa vedin käsijarrun päälle ja lähdin etsimään apua. Jota en löytänyt. Sen sijaan löysin myötätuntoisen kahvilamyyjän, joka ei osannut muuta kuin olla samaa mieltä siitä, että auto pitäisi ainakin saada pois bensamittarin edestä.

Lopulta päätin yrittää vielä kerran. Käynnistin auton ja se toimi taas kuten pitää.
En yhtään ymmärrä, mitä tapahtui - tosin epäilen, että alan olla rakentamis-muutto-jakaikkienmuidenharmien -jatkumon siinä vaiheessa, että kykyni rationaaliseen toimintaan on vakavasti uhattuna. 

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Pyykki-Pirkko



Keittiössä alkavat kaikki ovet ja myös kodinkoneet olla paikoillaan.

Pesukoneasiassa jouduin kuitenkin luovuttamaan. Meille ei - Sievitalon ilmoituksen mukaan - ole ostettu pyykinpesukonetta vaan ainoastaan pyykinpesukonetarvikkeita. Se siitä sitten.

Muistaako joku pesupallon? Metallisen pallon, jossa oli kampi. Palloon laitettiin kuumaa vettä, pyykit perään ja sitten väännettiin kammesta. Apparaatin nimi taisi olla peräti Pyykki-Pirkko.

Minulla ei ole ollut pesupalloa, mutta monenlaisilla värkeillä minäkin olen pessyt pyykkiä. Joskus maailmassa pyykit pistettiin edellisenä päivänä likoamaan kun ne seuraavana pestiin. Pyykkiä myös keitettiin - olen monet kerrat keittänyt toisessa kattilassa hernesoppaa ja toisessa vauvan harsovaippoja. Pulsaattoripesukone oli aikanaan suuri helpotus monen emännän huushollissa. Se olikin hyvä kapistus, pyykit sai aika äkkiä pestyä ja ylimääräiset vedet sai vaatteista pois kun väänsi ne telojen läpi.

Kaikenlaisia konsteja on. Meinaan vaan että jos ei nyt jostain syystä saada sitä pesukonetta kun niin vaikeaa tuntuu olevan.

torstai 7. kesäkuuta 2018

Ihana pariovi ja kadonnut pesukone

Lasi-ikkunainen pariovi makuuhuoneen ja olohuoneen välissä on varmasti epäkäytännöllinen, mutta on se vaan niin kaunis.


Kaikki väliovet ovat nyt paikoillaan, kahvat puuttuvat vielä. Ovet ovat kauniita ja tekevät talosta jo paljon viihtyisämmän.

Viimeistelytimpuri kysyi, milloin meillä on muuttopäivä. Emme me tiedä, mistään päivästä ei ole ollut kenenkään asiasta tietävän kanssa puhetta. Kuka edes tietäisi? Mutta kaipa se on lähellä, vaikka meiltä puuttuvat vielä ainakin puhallusvilla, takan pinnoitus, vessanpytyt, hanat, saunan lauteet

ja se pesukone jonka ensin luulimme ostaneemme ja sitten luulimme, ettemme ostaneetkaan. Mutta eilen selasin Raksa-systeemiä ja kas vain, siellä on dokumentti joka kertoo, että me olemme tilanneet muiden kodinkoneiden mukana myös pyykinpesukoneen ja että sellainen olisi meille toimitettukin jo maaliskuussa.
Maaliskuussa meille ei toimitettu yhtäkään kodinkonetta, mutta sitten kun toimitettiin, niin siinä kuormassa oli myös pyykinpesukone, näin sen. Lähetyslistan mukaan se ei kuitenkaan ollut meidän. Ehkä ei ollutkaan, kyllä tavaraa vietiin muuallekin. Toivottavasti kone päätyi oikealle omistajalle niin ettei kukaan juuri nyt sullo hikisiä sukkiaan minun koneeseeni, josta en muuten aio helpolla luopua nyt, kun tiedän sellaisen omistavani.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Pettymys hellittää

Lattiapettymys on alkanut jo hellittää. Siinä auttoivat paljon ne kiltit kommentit, joita sain vaikka tiedän, että tarkoitus oli vain lohduttaa. Kiitos kuitenkin, kyllä se helpotti.

Tajusin muuten myös sen, että lattialaminaatti ja kaikki muukin sisustus valittiin silloin, kun vielä olimme varmoja, että talosta tulee punainen. Punaisesta talosta voi odottaa löytävänsä tummia ja lämpimiä sävyjä.

Sitä paitsi lattian asentaja sanoi, että: "Ainakin tämä on suosittua" ja kertoi, että on ihan viime aikoina asentanut samaa laminaattia ainakin kahteen taloon. Siis kahteen!

No onhan se sitten suosittua.

Niissä taloissa sisäseinät olivat kuulemma valkoiset.

Siksi toisekseen: se ei näytä enää niin pahalta. Ainakaan koko aikaa.


Makuuhuoneessa se näyttää jopa hyvältä.

Lattia on nyt kokonaan asennettu ja seuraavaksi viimeistelytimpuri asentaa listat ja sisäovet. Veimme tänään taas yhden jätekuorman kaatopaikalle ja taivastelimme jälleen kerran sitä, miten kallista se on. Muutamien gyproc-levyjen jättäminen jäteasemalle maksoi yli viisikymppiä.

Turun päässä teen muuttokuormia minkä ehdin. Luulin, etten ole tai ettemme kumpikaan ole mitään hamstereita, mutta tavaraa on silti vaikka kuinka paljon. Joistakin isoista tavaroista olen sentään päässyt jo eroon facebookin Roskalava-ryhmän kautta.


Kuten tästä sohvasta, jolla vielä eilen makasin uupuneena yhden muuttokuormakeikan jälkeen. Tänään sohva haettiin vasta-avatun kampaamon sosiaalitiloihin. Kelpaa siinä odotella asiakkaita, se on hyvä sohva.

Tyttäremme muuttaa perheensä kanssa tähän Portsan asuntoon. Se tuntuu tosi hyvältä ja houkuttaa samalla jättämään tänne yhtä ja toista. "Et haluais tätä..."

- Älä, äiti, kuvittele, että sinä voit jättää tänne vaikka mitä, tytär sanoi.

Kiittämättömät lapset. Niille ei hyvä tavara kelpaa vaikka ilman saisi.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Väärä valinta ja kuinka sen kanssa tulee toimeen


Lattialaminaatin asentaminen aloitettiin eilen. En ollut näkemässä sitä, joten illalla kun soitin rakennuksella viihtyvälle miehelleni, olin tietysti utelias: miltä se nyt näyttää?

-Kamalalta, mies sanoi.

En tiennyt, oliko tuo vitsi eikä siippa suostunut kuvailemaan lattioita enempää. Sanoi vain, että sittenpä näet kun tulet.

Tänään olin.







Laminaatti on sitä, mitä tilasimme ja se on oikein hyvin asennettu. Mutta se näyttää kamalalta. Seinävärien kanssa se ei sovi ollenkaan ja yksinäänkin se näyttää jotenkin tummalta ja raskaalta.

Olemme valinneet kertakaikkisen väärin.

Nyt tuon lattian kanssa on kuitenkin elettävä, sillä pois sitä ei oteta, ei hankita uusia laminaatteja ja ryhdytä vaihtamaan. Mies tosin yritti lohdutella - kun näki minun naamani - että kyllä tuollaisia laminaatteja sitten saa aika halvalla ja voidaan helposti vaihtaa...  Kyllä kai.

Mitä tästä opimme? Sen, että olisi kannattanut käyttää sisustussuunnittelijaa kun ei kerran itse osaa.

Nyt harmittaa, mutta harmitus menee, sen on mentävä, ohi. Ehkä tässä eniten harmittaakin se, etten taaskaan osannut, vaikka oli kaikki mahdollisuudet saada aikaan jotain tosi kaunista.

Ihan kuin olisin vähän pettänyt tämän kauniin aikeen, talon, jonka ulkomuoto lupaa paljon ja sisältä sitten paljastuukin ihan jotain muuta. Kaiken haaveissa olleen valon ja raikkauden tilalla on joku 1980-lukua henkivä, tunkkainen vanhustentalo. Ei puutu enää kuin ruskeat keinonahkasohvat.