keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Punainen vai keltainen?

Värillä on väliä. Jaksan hädin tuskin olla paneutuvinani joihinkin alapohjarakenneanalyyseihin tai kysymyksiin lämpöarvoista, mutta värin puolesta jaksan kyllä olla hereillä.

Punainen vai keltainen? Saimme molemmista ehdotuksen tänään.




Mies haluaa punaisen, minä keltaisen. En tällaista keltaista vaan pehmeää, lämmintä ja iloista keltaista. En välitä keltaisesta muuten, tarkoitan vaatteissa tai sisustuksessa tai autoissa, mutta jostain syystä haluan asua keltaisessa talossa. Portsassa asumme sellaisessa.

Punainen näyttää tässä paremmalta ja monet seikat puhuvat punaisen puolesta. Tontilla oleva vanha talo on punainen, joten sen pariksi sopisi toinen punainen oikein hyvin. Ehkä häviän tämän taiston.

Saimme muitakin uusia kuvia tänään. Pohjaratkaisua oli nyt muutettu toiveidemme mukaan ja se alkaa näyttää hyvältä. Talossa on nyt 135 neliötä.

Mitä enemmän katson punaista taloa, sitä paremmalta se näyttää. Se voisi olla koti.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Saako köyhä omistaa?

Synnyin köyhään perheeseen. Senkö takia on niin vaikeaa nyt aikuisena tuntea, että olisi oikeutettu omistamaan mitään?

Omaisuudella tai titteleillä pröystäily on aina ollut minusta tavattoman noloa. Jos jonkun merkillisen ja epätodennäköisen sattuman kautta päätyisin vaikka uuden Mersun omistajaksi, häpeäisin ajaa sillä. Sellaiset asiat eivät kuulu köyhänä syntyneen elämään.

Jonkin tällaisen nyrjähtymän takia tunnen oloni välillä syylliseksi tämän talohankkeen kanssa. Onko meillä muka oikeutta tehdä niin tyhmä kauppa, kuin että myymme hyvällä ja arvoaan nostavalla alueella, lähellä kaupungin keskustaa, olevat kaksi asuntoa ja käytämme rahat rakentamalla talon maaseudun haja-asutusalueelle, paikkaan, josta sitä tuskin kukaan haluaa meidän jälkeemme ostaa? Ei ainakaan sillä hinnalla, millä me sen sinne rakennutamme.

Tuhlaamme lastemme perinnön.

Tällaista mietin aina joskus. Sitten lohduttelen itseäni, että me olemme kuitenkin ihan itse hankkineet sen, mitä meillä nyt on, työtä tekemällä ja säästämällä. Vuosiin ei tehty mitään lomamatkoja eikä ostettu uusia vaatteita. Liikuntaharrastuksesta kävi lastenrattaiden työntäminen tarjousten perässä.

Tämän takia tuntuu muuten ikävältä lukea jostain vauvapalstalta, kuinka me keski-ikäiset olemme "ahne ja itsekäs sukupolvi". Kaipa tuokin lisää syyllisyyttä, jota jo muutenkin tunnen siitä, että tekisin jotain, joka ei ole niin kauhean järkevää.

Aikuisena päätösten teko ei ole yhtään helpompaa kuin nuorena. Päinvastoin. Nuorena oli vain joko-tai. Nyt on sekä-että-kuin-myös-ja mitä sitten?


maanantai 19. syyskuuta 2016

Millä talo lämmitetään

Haluamme talon, jossa asuminen on mahdollisimman halpaa. Lämmitysjärjestelmän valitseminen ei ole kiinnostavinta mitä tiedän, mutta varmasti yksi kaikkein tärkeimmistä asioista tässä kohtaa.

Ajattelimme ensin maalämpöä. Sitten puulämmitteistä, vesikiertoista lattialämmitystä ja ilmalämpöpumppua. Aurinkoenergiastakin on ollut puhetta ja ehkä myös sitä käytetään.

Eilen kävimme Uudessakaupungissa Warma uunien liikkeessä tutustumassa heidän valikoimiinsa. Minulla oli vähän etukäteishajua tämän yrityksen tuotteista ja siksi halusin, että käymme myös siellä. Aikaisemmin mies on käynyt muissa uuniliikkeissä, joista tähän mennessä vain Tulikivi tarjosi uunia vesikiertoiseen lämmityssysteemiin.

Eilisen jälkeen tuntuu vahvasti siltä, että tuleva talomme lämpiää puupihillä kakluunilla ja ilmalämpöpumpun hoitamalla lattialämmöllä. Mitään ei silti ole vielä lyöty lukkoon.

Meillä on tällä hetkellä kolme pystyuunia, yksi Portsassa ja kaksi täällä maalla. Kuvan peltikuorinen pönttöuuni on Laitilassa makuukamarissamme ja sen on todella nopea ja tehokas lämmittäjä.

Polttopuiden kanssa askarteleminen käy toisaalta harrastuksesta, mutta on pitemmän päälle raskasta. Siksi uuni, joka tarvitsee noin puolet normaalia vähemmän puita, houkuttaa kovasti. Puut saamme ilmaiseksi omasta metsästä niin kauan, kuin jaksamme tehdä. Sitten, kun puulämmitys ei enää onnistu, tarvitaan muita systeemejä.

Nyt haaveilen kakluunista, johon saa myös leivinuunin. En ole mikään leipuri, mutta uunissa saisi helposti - ja ilmaiseksi - ruoan laitettua. Ainekset vain pataan, pata uuniin ja sillä selvä.

Jukka-taloilta ei ole kuulunut mitään viime tapaamisen jälkeen. Myöskään Portsan-remonttiamme valvonut mestari ei ole antanut mitään uutta tietoa lopputarkastuksesta. Laitilan tontilla melkein kaikki rakennuspaikan puut on kaadettu.

Tervetuloa, ensimmäinen lukija!

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Tämän kanssa voin elää

Taisi viime kerralla jäädä vähän epäselväksi tuo käyttöullakkojuttu. Otetaan uudestaan:

mallitalossamme oli käyttöullakko, jonne pääsi ymmärtääkseni katosta laskettavia portaita pitkin. No, mihin vanhat krämpät tarvitsevat katosta laskettavia portaita tai ylipäätään mitään portaita minnekään?

Aivan oikein, ja siksi me sanoimme, että ne voi ottaa pois. Ei sitten ainakaan ole houkutusta viedä sinne ullakolle tavaroita säilöön siinä vaiheessa, kun rappujen kiipeäminen vielä onnistuu eikä sitä vaaraa, että joskus myöhemmin yrittää käydä etsimässä hukassa olevia tavaroitaan tuhoisin seurauksin. Yksi vaaranpaikka siis eliminoitu.

Ehkä tämä on hätävarjelun liioittelua. Yritämme nyt kuitenkin joka kohdassa ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että meistä jonain päivänä tulee huonokuntoisia.

Tähän liittyen pari sanaa keittiöstä.

Joku muukin kuin minä on varmaan huomannut, että keittiöitä suunnitellaan ja esitellään nykyään siten, että niissä "mahtuu kokkaamaan yhdessä" ja "seurustelemaan samalla vieraiden kanssa". Meihin tämä mainospuhe ei kuitenkaan päde, sillä vieraita ei juuri käy ja kokkaamisesta - varsin vaatimattomasta - huolehdin minä yksin. Tämä puolestaan johtaa siihen, että tulevassa keittiössäni hella, vesipiste ja kaikki muukin ovat lähellä toisiaan. Mallitalomme keittiössä oli vesipiste toisella seinustalla ja hella toisella. Jukka-edustajamme sanoi, että hänellä on omassa talossaan hella samalla tavalla saarekkeessa ja hänestä se on oikein mukava ratkaisu, hän kun pystyy ruokaa laittaessaan samalla seuraamaan vaikkapa lasten touhuja olohuoneessa.

No. Kun minä keitän iänikuista nakkisoppaani selin olohuoneen suuntaan saatan ehkä elää sen asian kanssa, etten samalla näe sohvalla makoilevaa miestä. Ehkä voin. Mutta sitä en voi tehdä, että kannan perunakattilan hellalta keittiön toiselle puolelle ja kaadan kattilasta vedet pois jos en pääse kunnolla kävelemään. Tämän tietävät kaikki, jotka ovat joskus olleet vaikkapa polvileikkauksessa.

Tällaista on aikuisen ihmisen talosuunnittelu. Ei mitään ylellisyyksiä eikä erikoisuuksia, pelkkää käytännöllisyyttä ja asumisen helppoutta.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Tämäkö se on?

Tässä on ensimmäinen kuva meidän mahdollisesta uudesta kodistamme. Saimme kuvan tänään Jukka-talon toimistolta.

Talo ei tule näyttämään ihan tältä, tuo terassi esimerkiksi tulee olemaan isompi ja talosta tulee joko punainen tai keltainen.

Pohjaratkaisua oli muutettu toiveidemme mukaan. Vaikka näin oli tehty, en kuitenkaan ollut ratkaisuihin ihan tyytyväinen. Mallitalossa oli lähes 170 neliötä, me pyysimme vähän pienempää. Tässä kuvassa näkyvässä talossa on noin 135 neliötä, mikä sinänsä on ihan tarpeeksi, mutta sitten en kumminkaan tykännyt pienentyneestä kodinhoitohuoneesta enkä vaatehuoneesta, joka ei vieläkään ollut tarpeeksi iso. Haaveilen walk in garderoobista, jossa säilytettäisiin huushollin kaikki vaatteet ja kaikki muukin kaapeissa säilytettävä. En halua enää kuljeskella ympäriinsä viemässä ja tuomassa ja etsimässä puhtaita ja pestäviä ja kaikkea hukassa olevaa.

Talon ulkonäköön olen ihan tyytyväinen. Unelmataloni olisi joku vaaleanpunainen Ainola, mutta sellaista ei ole nyt järkeä hankkia, se olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

Mallitalossamme oli käyttöullakolle vievät portaat, jotka ilmeisesti lasketaan katosta alas kun tarvis on. Me halusimme poistaa portaat tarpeettomina. Tässä kuvan talossa on nyt käyttöullakko, mutta sinne ei pääse mistään. Ihan hyvä, eipä tule säilöttyä turhaa tavaraa.


torstai 8. syyskuuta 2016

Kuvat odottavat toimistolla

Nyt jännittää. Jukka-talon edustaja soitti eilen ja kertoi, että alustavat kuvat talostamme ovat valmiit. Hän oli juuri saanut ne sähköpostiinsa.

- Tää näyttää kyllä hienolta, mutta hienohan se oli sekin mistä lähdettiin, hän sanoi ja kuulosti vilpittömältä.

Se, "mistä lähdettiin" oli yhdestä firman mallikirjasta löydetty muunnos jostain perusmallista. Sen me veimme mukanamme silloin kun tapasimme Jukka-miehen ensimmäisen kerran.

Minä olin vähän pöljä ja kysyin, voisinko saada kuvat omaan sähköpostiini. En tietenkään voinut ja tajuan kyllä, miksi. Voisihan joku piirrättää talon pohjia ja käyttää niitä vain omaksi hyödykseen ilman aiettakaan ostaa Jukka-taloa.

Sovimme, että menemme maanantaina katsomaan kuvia toimistolle. Nyt on samanlainen olo kuin aikoinaan ensimmäiseen raskausultraan mennessä: onko kaikki hyvin, vaikka vielä ei näe, tuleeko siitä tyttö vai poika.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Millä lysti maksetaan?

Siihen on monta konstia. Velkaa ei kumminkaan oteta.

Jos kokeiltaisiin vaikka tätä?



Tai sitten ei. On meillä sentään vähän vakavammalla pohjalla oleva rahoitussuunnitelma. Se tarkoittaa sitä, että aiomme myydä kaksi asuntoamme Portsasta ja uskomme, että se riittää yhteen uuteen taloon.

Rahoja ei ihan vielä ole käsissä eikä edes tietoa, milloin tulee ja kuinka paljon. Vielä tällä hetkellä vakituinen osoitteemme on toisessa Portsan asunnoista, toinen on tyhjänä. Sitä toista on remontoitu viimeiset kolme tai neljä vuotta (ainakin) ja nyt se on valmis. Vastaava mestari lupasi järjestää lopputarkastuksen parin viikon päästä ja jos se menee kunnialla, voimme laittaa asunnon myyntiin. Siitä sitten riippuu, mitä ja miten pian jotain muuta tapahtuu.

Tämä Port Arthurin puutaloalue oli 1970-luvulla purku-uhan alla. Sinnikkäät suojelijat saivat alueen säilymään ja nyt Portsa on suosittu asuinpaikka. Suosio näkyy myös hinnoissa, mikä on valitettavaa niiden nuorten ihmisten takia, jotka viihtyisivät täällä ja osaisivat ottaa hyödyn ja ilon irti puutaloasumisen sosiaalisesta puolesta, mutta joilla ei ole varaa tulla tänne. Meillä ei tietenkään ole aihetta valittaa tässä kohtaa.

Muistanko nyt oikein, että 1980-luvulla, kun saimme ensimmäisen asuntolainamme, omia säästöjä piti olla 30 prosenttia asunnon hinnasta? Sen ainakin muistan, että rahojen säästäminen oli työn ja tuskan takana ja sitten vasta se kituuttaminen alkoi kun laina saatiin.

   

perjantai 2. syyskuuta 2016

Miksi emme remontoi vanhaa taloa

Siksi, että sitten meillä ei olisi sitä enää.

Meiltä on monta kertaa kysytty, miksi emme voisi remontoida tätä vanhaa taloa ja asua siinä. Ymmärrän ajatuksen ja sen, miten ihanalta tällainen maalaisidylli näyttää sellaisen ihmisen mielikuvissa, joka ei ole asunut täällä tai missään tämän kaltaisessa.

Tämä nyt vain ei ole sellainen talo, joka vaatisi "pientä laittoa". Jotta täällä voisi asua asiallisesti ja toimivasti, talo pitäisi ensin purkaa alusvaatteisilleen eli hirttä myöten, sitten sen perustukset pitäisi korjata - ei mikään pikkujuttu - minkä jälkeen sisä- ja ulkopuoli pitäisi rakentaa uudestaan. Tänne pitäisi samalla vetää vesijohto ja viemäri, niitähän täällä ei nyt ole.

Mikä vanha talo se enää sen jälkeen olisi?


Pysyköön tämä siis ennallaan, niin kudontatupanikin voi nukkua yönsä rauhassa.

Toinen syy siihen, ettemme ole innostuneita remontoimaan, on halu asua kerrankin uudessa talossa. Me molemmat olemme aina asuneet vanhoissa tai tosivanhoissa taloissa, nykyinen kotimme Turussa on rakennettu 1905. Ehkä on jopa hauskaa ottaa käyttöön koti, jossa kukaan ei ole asunut ennen meitä? Ja jos ei ole, niin lohtu löytyy pihan toiselta laidalta.


torstai 1. syyskuuta 2016

Tontti

Talomme rakennetaan - vai pitäisikö sanoa rakennettaneen - 1,5 hehtaarin tontille Laitilaan. Tonttia meidän ei tarvinnut tähän hätään ostaa, ostimme sen jo vuosituhannen taitteessa. Silloin täällä oli kuvassa näkyvä talo, suuli, aitta, vanha, täysin käyttökelvoton sauna ja navetta. Navetta purettiin viime vuonna tulevan talomme tieltä.

Tämä kaikki maksoi 220 000 markkaa, nykyrahassa noin 50 000 euroa.

 
Aamuaurinko paistaa tässä kuvassa vasemmalta ja laskee illan tultua katsojan selän taakse. Kuva ei näytä sitä, miten paljon ylempänä uuden talon paikka on vanhaan nähden, se selkeni meillekin vasta navetan purkamisen ja puitten kaadon jälkeen. Maisema on minun mielestäni hieno, rauhallinen maalaismaisema. Haaveissani istun terassilla juomassa kahvia suunnilleen tässä, missä kuvaaja on seissyt.

Haaveita riittää, kun matka on alussa. Päättyköön tämä matka miten tahansa, se on ainakin varmaa, että jokin iso muutos asumiseemme on tulossa. Me emme missään tapauksessa voi asua nykyisessä kodissamme, jos jompi kumpi tulee niin krämpäksi, ettei pääse kiipeämään rappusia. Portsan-kodissa Turussa on kolme kerrosta ja portaita joka paikkaan.

Ei tässä mitään vanhainkotia olla puuhaamassa, vaikka siltä ehkä vaikuttaa. Vanheneminen on kuitenkin otettava huomioon ja mitä nyt olen nähnyt, niin useimmille se tuo jotain rajoitteita. Minä tietysti haluaisin olla se teräsmummo, joka pilkkoo yhdeksänkymppisenä klapit, luo lumet ja käy auttamassa nuorempiaan. Jos toiveet ja todellisuus eivät kuitenkaan kohtaa, niin parempi asua jo valmiiksi kodissa, jossa kaikki on yhdessä kerroksessa ja kulku esteetöntä.