sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Talotekniikasta

Uusi omakotitalo on monimutkainen laitos. Kaikkien koneiden ja laitteiden tarkoituksena on tietysti tehdä elämästä mukavaa mahdollisimman vähillä kustannuksilla. Toissijainen, joskaan ei yhtään vähemmän velvoittava tarkoitus on myös täyttää rakennusmääräyksiä, joissa ei aina tunnu olevan järjen häivää.

Oman rakennushankkeemme suunnitteluvaiheessa olimme vielä sitä mieltä, että talo lämpiäisi maalämmöllä. Lopulta maalämpö kuitenkin hylättiin kokonaan ja päälämmönlähteeksi valittiin Tulikiven vesikiertoinen takka. Lisäksi meille on tulossa aurinkopaneeleita sekä vesi-ilmalämpöpumppu. Konehuone näyttää tältä:


Kuvassa näkyvät laitteet ovat vasemmalta ylhäältä lukien lämpimän veden paisuntasäiliö, jonka alapuolella on harmaa painesäiliö vesipumpulle. Sininen pötikkä on rauta-mangaanisuodatin. Oikealla ylhäällä on ilmastointilaite ja sen alapuolella 500 litran hybridisäiliö. Oikealla näkyvät mustat putket odottavat niitä aurinkopaneeleita ja vasemmalla on tilaa vesi-ilmalämpöpumpulle. Se, ettei viimeksi mainittuja vielä ole johtuu siitä, ettei niihin juuri nyt ole varaa.

Takka puolestaan on tämä tässä:


Takasta lähtee, ylhäältä oikealta, kupariputkia, joissa vesi kiertää lattialämmitykseen. Tätä laitosta emme ole vielä testanneet joten en tiedä sitäkään, miten tuo sivussa oleva leivinuuni kuumenee. Pitää odottaa viileämpiä ilmoja.

Puita, joita tämä takka tulee nielemään, saamme ilmaiseksi omasta pikku metsästämme. Olemme täysin tietoisia siitä, että vanhemmiten emme enää jaksa tehdä pieniäkään metsätöitä, mutta sitä varten on näitä muita systeemejä.

On mielenkiintoista nähdä, mitä talossa asuminen tulee maksamaan varsinkin sitten, kun kaikki suunnitellut laitteet on saatu käyttöön.

Vesi meille tulee porakaivosta ja jätevedet menevät asianmukaisiin jätevedenkäsittelypyttyihin, joista en edes yritä kertoa enempää. Isoja ovat, sen tiedän.

Vedenkäsittelyssä uuden ja vanhan talon kontrasti on valtava. En tiedä, miten oikein suhtautuisin siihen, että kahden ihmisen melko vaatimatonta talousvettä käsitellään niin pontevasti ja lähes tieteellisen tarkasti kun se tähän asti on käynyt niin, että haen kaivosta ämpärillisen vettä ja kuskaan siitä jonkin ajan kuluttua suurimman osan likaämpärillä ulos. Se, mitä jää, menee alas kompostoivan ulkohuusin reiästä. Jollain tavalla tämä menetelmä tuntuu paljon järkevämmältä kuin se, mikä nyt uudessa talossa on.

Mutta tämä on nyt tätä nykyaikaa ja meidän vanhojenkin on pysyteltävä ajan hermolla. Kehitys kehittyy ja sitä rataa.

torstai 26. heinäkuuta 2018

Loppu on käsillä


Tämän kuvan pääasia ei ole terassille kannettu keinutuoli, ei takaa pilkottava ilta-aurinkokaan, vaan se, että ikkunassa on ristikko paikoillaan! Eikä vain tässä ikkunassa vaan kaikissa muissa myös.

Pihlan asentaja tuli eilen eikä aikaakaan, kun ristikot oli laitettu. Ammattimieheltä onnistuu, vaikka ristikot eivät ihan millintarkasti sopineetkaan. Lähtiessään hän lupasi vielä tulla varmemmaksi vakuudeksi  ruuvaamaan ristikot kiinni.

Nyt rakennusprojektimme loppu alkaa toden teolla olla käsillä. Talon sisällä ei tarvitse tehdä enää mitään, en ainakaan nyt tiedä, että pitäisi. Ei mitään sellaista, mihin tarvitsisimme Sievitaloa. Ulkopuolella täytyy säätää vesirännejä ja tietysti on vielä töitä, jotka meidän itse täytyy hoitaa. Loppusiivouskaan ei ole ihan valmis, pihasta puhumattakaan.

Helle ja kuivuus ovat saaneet minut huolestumaan veden riittämisestä. Jos olisimme pelkästään rengaskaivon varassa kuten tähän asti tällä tontilla olemme olleet, vesi olisi jo loppu. Nyt meillä on porakaivo, mutta ei kai sielläkään loputtomasti vettä ole? Kaupunkilaisena olen tottunut siihen, että kun on vesihana, sieltä tulee vettä aina ja vaikka kuinka paljon. Nyt pitää yrittää muistaa, että vedestä ei huolehdikaan enää vesilaitos vaan joku ennen kokematon tapa tuottaa vettä joka tuntuu jopa vähän mystiseltä. 80 metriä maan alla on joku onkalo, jonne ei voi nähdä ja jossa voi olla vaikka mitä.

Kuvan terassi-idylli on muuten pelkkä lavastus: mitään terassi-istuntoja ei voi ajatellakaan, siinä on ihan liian kuuma.

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Jokaisella pitäisi olla oma huone


Kannan muuttotavaraa välivarastona toimivasta vanhasta talosta tänne uuteen minkä helteeltä jaksan. Työhuoneeni kirjahylly täyttyy.

Iloitsin siitä, että voin laittaa hyllyyn vain niitä kirjoja, jotka ovat minulle tärkeitä. Silti, ennen kuin tajusin mitä olin tekemässä, tungin alahyllyille papereita ja kansioita, jotka eivät liity minuun eivätkä edes mieheen vaan ovat jotain epämääräisesti perheeseen kuuluvia, jotain jota ei voi poiskaan heittää.

Vasta silloin tajusin, että tämä nimenomainen huone on nyt minun eikä tänne tarvitse säilöä mitään, mitä en halua. Tämä on minun ensimmäinen oma huoneeni ikinä.

Meillä molemmilla on täällä uudessa talossa oma huone. En puutu millään tavalla siihen, miten mies sisustaa huoneensa tai mitä tavaroita hän sinne vie tai on viemättä. Miehen huone on hänen yksityisalueensa kuten tämä huone on minun.

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oma huone tai edes joku tila, joka on vain hänen. Uskon, että sillä ehkäistäisiin jopa avioeroja kun jatkuvan yhdessäolon ahdistamien ihmisten ei tarvitsisi lähteä etsimään itseään mistään kodin ulkopuolelta. Ihminen tarvitsee rauhaa ja yksinoloa ja tunnetta siitä, että voi itse päättää asioistaan ilman alituisia kompromisseja.

Kodit taitavat usein olla enemmän naisten kuin miesten omia. Naiset päättävät miten asutaan ja kuinka sisustetaan. Miehen osaksi jää naisen remontti-ideoiden toteuttaminen siinä toivossa, että ideat joskus loppuvat ja kaikki on valmista. Koti voi olla tosi kaunis, mutta miehellä ei ole mitään paikkaa siellä, ei epämukavassa talonpoikaissohvassa sen paremmin kuin taidokkaasti aseteltujen sohvatyynyjen ja shaalien keskellä. Sama kodittomuuden tunne voi vaivata myös naista, silti, vaikka hän näennäisesti hallitsisi koko kotia. Naisella voi olla kaikki tila hoidettavanaan mutta ei mitään omaa.

Vanhoille pariskunnille - sellainen mekin jo olemme - markkinoidaan pieniä asuntoja, mummon- tai vaarinmökkejä. "Kompaktit" kopperoiset koostuvat ehkä pienestä tupakeittiöstä ja pikkuruisesta makuuhuoneesta. Siellä sitten pitäisi viettää loppuelämä toisen krämpän ja ärtyisän tyypin kanssa, pienissä tiloissa, pääsemättä minnekään pakoon.

Pieniä vanhuudentiloja perustellaan sillä, että ne on helpompi hoitaa kuin isot. Pötypuhetta. Jos ei jaksa siivota, ei jaksa siivota isoa eikä pientä. Ja jos siivottomassa pitää elää, valitsen miettimättä sen ison.

Oma huone, mikä ihana ajatus.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Valo syttyi ikkunaan

Tänään se syttyi, valo keittiön ikkunaan.


Emme löytäneet tarpeeksi suurta valaisinta ison pöytämme päälle ja niinpä mies teki sellaisen itse. Lampunvarjostimet on tilattu Veke.fi:stä, heinäseiväs saatiin naapurilta ja ketju, joka pitää komeuden katossa, ostettiin paikallisesta Hongkongista.

Muutakin tapahtui.  Vehmaalaisen Verhoomo- ja entisöintiliike Anne Silverin pakettiauto toi illansuussa nojatuolin ja rahin. Molemmat olivat muuttuneet vallan hienoiksi, niin kakkoslaatuna kauan sitten ostettu nojatuoli kuin Ikean poistonurkasta löytynyt rahi.


Sänkykin odottaa valmiina uuden talon isäntiä. Mikä olisi kellahtaessa, kun vain lupa saataisiin. Vai ryhtyisimmekö harrastamaan salavuoteutta?



 Kaikki kodinkoneet on koekäytetty. Keittiö tuntuu oikein toimivalta. Lämmintä vettä tänne ei vielä tule. Turha sitä on vielä lämmittää, kun emme kerran asu talossa.

Ikkunaristikoista en sano tänään tämän enempää.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Kirjojen tuuletusyritys


Aloitin kirjojen kantamisen vanhasta talosta uuteen ja päätin tuulettaa ne ennen sisälle viemistä. Kuvassa näkyy kaikki, mitä sain tässä asiassa valmiiksi, sillä homma oli aivan liian vaivalloinen. Loput kirjakuormat punnersin sisään ilman tuuletuksia.


Osa Portsassa olleesta kirjahyllystämme on nyt minun uudessa työhuoneessani. Koko hylly ei mahtunut eivätkä mahdu kaikki kirjatkaan, eivät minnekään.

Mitä enemmän täällä talossa hääräilee, sitä enemmän tämä alkaa tuntua kodilta. Samalla huomaa asioita, jotka olisi pitänyt tehdä toisin. Ainakin pistorasioita olisi pitänyt laittaa enemmän ja eri paikkoihin. Esimerkiksi tässä kuvan huoneessa on kaksi seinää, joilla ei ole lainkaan pistorasioita. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että vaikka huone on mukavan iso ja sinne sopii hyvin esimerkiksi iso nojatuoli lukupaikaksi niin lukulamppuun ei saa valoa muuta kuin jatkojohdon avulla. Keittiössä taas on pistorasia ihan kummallisessa paikassa keskellä kaakelointia, vesihanan lähellä. Nämä olisi pitänyt huomata ajoissa.
Eipä sillä, kaikesta siitä, mitä ei heti ollut tarjolla, seurasi aina pahaenteinen Lisäkustannus. Jatkojohtokin on ihan kelpo keksintö kun paremmin ajattelee.

Mainitsinko jo jotain Pihlan ikkuna-asentajasta? En maininnut eikä ollut aihetta kun sellaista ei tänäänkään näkynyt. Talon valmistuminen on pian 14 viikkoa myöhässä. Toisaalta tuntuu hullulta, että se jäi näin pienestä asiasta kiinni, mutta toisaalta taas asia ei ole lainkaan pieni jos meidän pitäisi asua talossa, jonne milloin tahansa on tulossa joku tekemään ikkunaremonttia - sitähän se käytännössä on.
No, nyt ei huvita puhua koko asiasta enempää. En ollenkaan usko, että asioista puhuminen ja niiden vatvominen on aina viisasta, joskus sillä voi vain sotkea itsensä entistä syvempään suohon.

Kirjoja muuttaessani käteeni osui ensimmäisenä pieni runovihko. Sen sisäsivulla oli omistuskirjoitus: "Siskolle lämpimin ajatuksin 15.3.1978. Klaus". Hannu Salakan Kesä kesältä syvemmin oli veljen syntymäpäivälahja minulle.
Rakasta, ainoaa veljeäni ei enää ole, mutta katselen usein hänen kuvaansa ja mietin, mitä hän tekisi tai sanoisi missäkin tilanteessa. Ehkä hän nyt laittoi runokirjan minun käteeni, sillä Salakan säkeet sopivat tähän kohtaan hyvin:

En saa mitään järjestykseen,
en ole teidän veroisenne.
Asioista ei ole ongelmiksi asti
ja kesä kesältä syvemmin
käyvät elämän liikkeet. 

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Vettä!

Taloon tulee vettä. Pesukone on kytketty ja tällä tontilla on astuttu uuteen aikaan, Suurenmoiseen Automaattipyykkäämisen vuosikymmeneen.

Ei tosin ihan noin vain. Me kun näytämme jostain syystä vetävän puoleemme hyppiviä ja tanssivia pesukoneita eikä tämäkään yksilö tee poikkeusta. Sen takia askartelimme tuohon päälle pienen taideteoksen, kauniilla kivillä lastatun, kirpputorilta haetun puulaatikon. Se hiukan hillitsee pesukoneemme menohaluja.
Ja kyllä: osaamme säätää koneen jalat ja vatupassilla katsoen kone on niin suorassa  kuin voi olla. Nuo pyykkipojat seisovat tuossa reunalla mittaamassa tärinän suuntaa ja voimakkuutta.

Turha kuitenkaan luulla, että pesukoneen koekäyttäminen tarkoittaisi sitä, että olemme päässeet muuttamaan. Mitä vielä, kuluneella viikolla Pihlan ikkuna-asentajaa ei näkynyt, vaikka häntä kovasti odotettiin. Ikkunaristikot ovat edelleen asentamatta. Mies on soittanut joka päivä työpäällikölle ja tivannut ikkunamiestä, työpäällikkö puolestaan vakuutttaa, että Pihlaan on yritetty olla yhteydessä useamman miehen voimin mutta sieltä ei vastata. Tai ainakaan sellaista ihmistä, joka osaisi auttaa, ei ole saatu kiinni.

Päätin kuitenkin pestä ikkunat ja nyt ne on melkein kaikki pesty. Jotenkin tässä on päästävä eteenpäin.


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Riipii

Päätin jo alkuvuodesta, että pidän heinäkuun lomaa. Freelancerin loma tarkoittaa sitä, että ollaan ilman töitä ja rahaa, sillä mitään loma- saati lomaltapaluurahoja ei ole tiedossa. Ajattelin kuitenkin, että tähän täytyy nyt olla varaa ihan siitäkin syystä, etten ole pitänyt lomaa ainakaan kolmeen vuoteen ja ennen muuta siksi, että voisin sitten lomallani viimeistellä muuttoasiat kauniiseen loppuun.

Tähän kirjoittaisin nyt muutamia rumia ja painokelvottomia sanoja jos olisin härski ja viitsisin sanoa, mitä todella ajattelen

mutta koska yritän välttää härskiintymistä tyydyn vain sanomaan, että pikkuisen alkaa riipiä. Lomasta alkaa pian pää näkyä ja täällä sitä ollaan, kauhean muuttosotkun keskellä eikä päästä eteen- eikä taaksepäin.

Sievitalon putkimiehet sentään tulivat tänään. He tulivat katsomaan toista vessaa, jossa vesi päätyi lattialle.


Paljastui, että lattiakaivossa ei ollut reikää, josta vesi olisi päässyt virtaamaan. Vaiva tuli kuntoon, mutta täksi illaksi suunniteltu painekoe oman putkimiehemme kanssa jäi tekemättä. Se tehtäneen huomenna ja sitten kai vettä jo saa hanoista, ainakin kylmää.

Ikkuna-asiassa ei tapahtunut tänään mitään. Nyt on tietysti heinäkuu ja muutkin kuin minä haluavat olla lomalla, ehkä syy on siinä. Toivottavasti ei ainakaan siinä, ettei kukaan oikein tiedä, miten ristikot saa luotettavasti pysymään ikkunoiden päällä?

Vesivekin asentajaa odotellaan niin ikään, on odoteltu jo tovi. Rännit kaipaavat korjaamista kun sadevesi kerran valuu vallan väärään paikkaan.

Laskujeni mukaan tänään alkoi 13. myöhästymisviikko.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Turhien yritysten viikko

Joku varmaan muistaa Franz Kafkan kertomuksen maanmittari K:sta, joka yritti päästä asioille Linnaan? Mies yritti ja yritti, mutta Linna ei koskaan ollut auki tai jos oli, sinne ei kuitenkaan päässyt, tuli kaikenlaisia esteitä ja yllätyksiä. Maanmittari K. ei muistaakseni koskaan saanut asiaansa hoidettua.
Tänään minulle tuli vähän koomainen olo kun seisoin tuossa pihalla ja katsoin omaa linnaamme, mäen päällä seisovaa taloa, joka oikeastaan olisi jo tai ainakin melkein on ja siinä ja siinä, mutta kun ei.

Ikkuna-asiassa ei ole tapahtunut mitään edistystä. Alkuviikosta täällä tosin oli ikkunamies, mutta hän ei lopulta pystynyt auttamaan meitä. Ikkuna-asennuksesta hän ei löytänyt mitään vikaa, päinvastoin. Ongelma on kuitenkin edelleen se, että ikkunoiden päälle tarkoitetut ristikot eivät mene kunnolla paikoilleen. Ikkunamies oli sitä mieltä, että Pihlan oman asentajan pitää tulla tutkimaan asiaa. Asia on nyt vireillä, mutta en tiedä, milloin joku tulee.

Oma putkimiehemme sen sijaan on ollut ahkerasti töissä ja nyt taloon tulee vettä. Sitä on lattialämmitysputkissa ja olisi muuallakin, ellei olisi huomattu, että vessassa joku paikka vuotaa. Tähän tarvitaan Sievitalon oma putkimies, joka on luvattu maanantaiksi.

Kun uudessa talossa ei voi tehdä paljon mitään, siivosin vähän vanhan talon pihaa.



Pihanurmikko on kärsinyt alkukesän kuivuudesta sekä työmaa-autojen ja -koneiden alla. En ole kuitenkaan yhtään huolissani, sillä mikään ei ole huolettomampi kuin tällainen vanhan talon nurmipiha. Sille voi tehdä melkein mitä tahansa, mutta heti, kun se saa tilaisuuden, nurmi vihertää ja kasvaa tuuheana ja vahvana. En ymmärrä, miksi jotkut vauhkoavat nurmikoittensa kanssa; kun jossain on vähän multaa, siinä ihan varmasti kohta kasvaa jotain vihreää. Sitten sitä vain leikataan ja kas, kohta paikalla on nätti nurmikko.

Kävin viikolla Turussa ja yritin löytää lampun keittiön uuden pöydän päälle. Turha reissu. Nyt päätimme, ahkeran nettitutkailun päätteeksi, tehdä lampun itse. Tai mies tekee, hän on sähköalan ammattilainen. Löysimme yhdestä nettikaupasta sopivalta vaikuttavan lampun ja päätimme tilata niitä kolme. Yritin tehdä tilauksen, mutta netti ei sitten toiminutkaan, harmillisen tavallinen vaiva täällä maalla.

Yritykseksi meni siis sekin. Maanmittari K. ei päässyt Linnaan, me emme pääse Taloon emmekä näköjään saa lamppuakaan.



 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Ensimmäiset huonekalut kannettu sisään

Tai oikeastaan toiset, tulihan se ruokapöytä jo aikaisemmin. Mutta tänään kuitenkin veimme vierashuoneeseen sängyn ja tuolin. Uusia emme saaneet, joten niistä oli otettava mitä on.



Ei sillä, ettäkö kaiken pitäisi olla uutta, mutta kuvittelin vierashuoneen ihan erilaiseksi. Hyvä tämäkin on.

Nyt viikonloppuna meillä on ollut putkimies töissä. Hän on siis se "oma" putkimiehemme, joka meidän oli hankittava, koska halusimme tuon vesikiertoisen takan. Sievitalo asentaa vain sen, mikä kuuluu heidän repertuaariinsa ja näköjään siihen ei kuulu edes se, että taloon tulee kylmää ja lämmintä vettä. Tai edes kylmää.

Työpäällikkö kävi pari päivää sitten. Hän puhui taas talon luovuttamisesta, mutta me emme halua ottaa vastaan taloa, joka ei ole valmis.

Kun ostaa muuttovalmiin talon, pitäisi varmaan selvittää, mitä se ihan tarkkaan ottaen tarkoittaa; taloa, jossa juuri ja juuri voi olla vai kaikin puolin täysin valmista. Täällähän ovat nuo ikkunatkin vielä korjaamatta.

Täällä vanhassa talossa, jossa näköjään asumme ja asumme vaan, on taas muurahaisia. Ne ovat jokakesäinen riesa, yhtäkkiä niitä vain alkaa tulvia jostain kuten katosta tällä kertaa. Vaelluksella ovat samaan aikaan sekä siivettömät että lentomuurahaiset ja niitä on paljon.
Rakentelin kaikenlaisia muurahaisansoja, sillä kaupasta ostamani muurahaismyrkky oli loppu. Viritin yhden löytämäni kärpäspaperin. Laitoin ikkunalaudalle purkin, jossa oli salmiakkikossua. Toiseen lusikoin mansikkahilloa houkuttimeksi ja pepsimaxia johon voi hukkua. Yhteen purkkiin kaasin pelkkää pepsiä. Lisäksi ripottelin ikkunalaudalle kanelia.

Tehokkain tuntui olevan mansikkahilloansa, siihen lentomuurahaiset hyppäsivät riemumielin. Joku muu tehosi myös, sillä seuraavana päivänä eläviä muurahaisia ei näkynyt juuri ollenkaan, kuolleita senkin edestä. Mikä kummallisinta, kuolleita oli paljon myös muualla kuin varsinaisissa ansoissa.

Maalaiselämä tekee ihmisestä tällaisen, julman. Jokaista ötökkää ei voi sääliä ja kuskata juomalasin ja postikortin avulla ulos, ei millään.