tiistai 30. elokuuta 2016

Tämä matka alkaa nyt

Ajatus muuttamisesta syntyi noin kuusi vuotta sitten. Joskus niillä main kerroin julkisesti, että me aiomme muuttaa pois Ruusupensaan takaa. Silloin luulin, että kyse on kuukausista, vuodesta korkeintaan.

Tässä välissä, sen aikeen ja tämän päivän, on paljon muuttuneita suunnitelmia. Ensin oli tarkoitus ostaa talo. Sitten rakentaa jonnekin Turun lähistölle. Tai ehkä kuitenkin ostaa valmis.

Missään tapauksessa ei ollut tarkoitus tehdä sitä, mitä nyt olemme aloittamassa, talon hankkimista tänne:


tänne se nyt kuitenkin on tulossa, kuvassa oikealla näkyvään kohtaan, suunnilleen siihen, missä voi erottaa sinisen tuolin.

Lähetin tämän saman kuvan tänään Jukka-talon edustajalle; tuoli on hänellekin merkkinä siitä, mitä kaavailemme. Tapasimme Turun-edustajan eilen ja kerroimme alustavat suunnitelmamme. Sen enempää ei vielä ole tapahtunut.

Meillä ei ollut mitään erityistä syytä valita Jukka-taloa emmekä tarkkaan ottaen ole vielä valinneetkaan, tarjoustahan tässä odotetaan. Olisimme voineet valita jonkun muunkin ja esimerkiksi Jetta-talo oli pitkään mielessämme ykkösenä.

Odotamme nyt suunnitelmaa ja tarjousta yksikerroksisesta puutalosta, jossa on neljä makuuhuonetta, yhdistetty keittiö-olohuone, iso kodinhoitohuone, iso vaatehuone ja pienehkö sauna sekä kaksi vessaa.

En tavoittele tällä blogilla minkäänlaista taloudellista etua enkä edes ota sellaista vastaan, vaikka tarjottaisiin. Kerron asiat niin kuin ne tapahtuvat, myös sen, mitä kaikki tulee maksamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti