tiistai 23. lokakuuta 2018

Kuinka talomme toimii; vaatehuone

Talon suunnitteluvaiheessa haaveilin isosta, hienosta vaatehuoneesta. Siellä olisi erinomainen valaistus, kokovartalopeili ja tilaa tyylikkäälle penkille, johon voi istahtaa vetämään sukkia jalkaan. Tämän walk in garderobin vaatetangossa roikkuisi muutamia hyvälaatuisia ja toisiinsa sointuvia asuja ja hyllyillä kenottaisi pari kallista laukkua.

Sellaisesta vaatehuoneesta lähtee ihminen, joka käyttää vaaleanruskeaa villakangastakkia, kashmirneuleita ja kenkiä, joilla ei ole ikää paria kuukautta enempää. Joku unelmapirkko siis, mutta en minä.

Niinpä meidän vaatehuoneemme on tässä:



Emme ottaneet vaatehuoneeseen mitään sisustusta Sievi-talolta. En edes tiedä, mitä he olisivat tarkkaan ottaen toimittaneet, mutta muistaakseni tarjolla olisi ollut lähinnä avohyllyjä. Ne taas eivät ole käytännöllisiä jos ajattelee vaikka villapaitojen säilyttämistä tai mitä tahansa vaatepinoja. Meillä teepaidat ja villapuserot ovat nyt Ikeasta hankituissa koreissa tuossa yläkuvassa vasemmalla.

Puolipitoisten vaatteiden säilyttäminen on ollut ongelma ainakin minulle. Niitä ei oikein viitsi ripustaa samaan kaappiin tai vaatetankoon puhtaiden kanssa mutta ei niitä aina voi pyykkikoriinkaan laittaa. Aikaisemmin minulla oli aina jossain isompi tai pienempi kasa puolipitoisia vaatteita. Nyt ripustan ne yläkuvassa näkyvälle tangolle. Vastapäätä, toisella seinustalla, on vaatetanko, jossa on vain pesusta tulleita.




Yllä olevissa kuvissa vaatehuone on kuvattu sekä makuuhuoneesta että kodinhoitohuoneesta. Se, että molempiin on kulku, on kätevää.


Tässä on sitten se varsinainen vaatetanko. Molempien vaatetankojen päällä on hylly.

Vasemmalla näkyy pilkahdus vihreää - se on minun esiliinani, joka roikkuu seinällä olevassa naulakossa. Naulakko on erinomaisen tarpeellinen ja kätevä olemassa. Siihen voi ripustaa kylpytakin ja pyyheliinan ja mitä tahansa nyt täytyy.

Tilan voisi käyttää vielä paljon tehokkaammin, sillä se on korkea ja tyhjää seinäpintaa on vielä. Meidän tarpeisiimme tämä kuitenkin on hyvä tällaisena. Tämä on mietitty mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi juuri meille, juuri sen mukaan, mitä oikeasti tapahtuu eikä sen, mitä olisi hienoa kuvitella tapahtuvan. Niin kuin vaikka niitä kashmirneuleita sun muita.

Tänne mahtuisi tuoli tai pieni penkki, mutta toistaiseksi en ole kaivannut sellaista. Peilille ei ole paikkaa.

Vaatehuone toimii hyvin. Ainoa, minkä tekisin nyt toisin on se, että ottaisin Ikeasta umpinaisempia koreja, niitä, joista pienimmätkään tavarat eivät putoa pohjasta läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti