En muuten tarjoilisi teille näin huonoa kuvaa, ellei kohde olisi harvinainen. Kuvassa on ilves, joka muutama päivä sitten vieraili talomme edustalla olevalla pellolla pentunsa kanssa. Emoilves odotteli näillä kohdin sen aikaa, kun pentu kävi katsomassa meidän pihaamme.
Mitä teimme me? Tärisimme innosta, sähelsimme kiikarin ja kameran kanssa ja saimme tulokseksi muutamia kuvia, joista tämä tässä on kaikkein paras.
Joitakin päiviä ennen tätä tapausta todistimme toista, jossa jokin kookas petoeläin kahden pentunsa kanssa mittaili savista peltoa vähän kauempana. Täällä ikkunan takana oli silloinkin kova tohina, kun me vuoron perään kiikaroimme ja yritimme selvittää, oliko kyseessä ilves vai susi. Olimme molemmat näkevinämme, että isoimmalla eläimellä oli pitkä häntä ja nimesimme sen sudeksi. Saatoimme vallan hyvin nähdä väärin.
Jännittävää eräelämää, turvallisesti lukkojen takana. Ei tämä totta puhuen käy ollenkaan yksiin sen haavekuvan kanssa joka minulla on aina itsestäni ollut: erähenkinen, pelkäämätön ja luontoa rakastava, omimmillaan jos ei nyt pitkillä erävaelluksilla niin lyhyemmillä retkillä kuitenkin.
Enhän minä nyt uskalla edes mennä ulos hämärän tultua. Hirvittää ajatuskin jostain laavussa nukkumisesta. Rakastan luontoa ja sen villejä eläimiä lämpimästi Unikulman sängyssä pehmeän peittoni alla, ikkunat kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti