Alemmassa kuvassa talon paikka. Kaivinkoneurakoitsijan mielestä se, mitä tässä näkyy, on paras mahdollinen perusta, mille talon voi rakentaa. Eikä tästä - ehkä - tarvitse louhia mitään, mutta se ei tosiaan ole vielä ihan varmaa.
Seuraavaksi vastaava mestarimme tulee käymään ja katsomaan, voiko tähän perustaa sellaisen perustuksen mitä Sievi-talo meille tarjoaa. Sitten meidän pitää, vihdoin, täyttää lomake, jonka Sievi-talo lähetti ja jossa kysytään piinallisen tarkasti kaikenlaista, mm. rajapyykkien numeroita ja sen semmoista. Vasta, kun olemme sen täyttäneet ja palauttaneet, taloamme aletaan piirtää. Ja vasta sitten, kun meillä on ne piirustukset, voimme hakea rakennuslupaa. Ennen luvan saamista tontilla ei voi tehdä paljon tämän enempää. Tai kai me sentään porakaivon voimme teettää.
Minä en ole niitä naisia, joiden täytyy ehdottomasti saada tietää kaikki tekniset yksityiskohdat. Niitäkin on. Minulle riittää, että joku, johon luotan, hoitaa kaiken, mikä liittyy perustuksiin ja viemäreihin ja sen semmoisiin. En yhtään häpeä sanoa, että innostun vasta sitten, kun puhutaan väreistä ja muodoista. Tämä vain siksi, että selostukseni on varmaan aika leväperäistä niille, jotka tietävät näistä perustamisjutuista.
Oli muuten äärettömän mielenkiintoista nähdä, mitä maan alta paljastuu. Odotin enemmän vanhoja metalliromuja, niitä kun on takavuosina heitetty surutta metsän kätköihin. Odotin jopa kokonaista traktoria, sillä lokasuojat löytyivät jo aiemmin. Traktoria ei tullut, eipä muutakaan isompaa. Houkuttelevia kiviä on paljon ja niitä aion kerätä talteen, ennen kuin rakennuspaikkaa myllätään enemmän. Kivistä saa taas kauniita polkuja jonnekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti