Tänään meille tehtiin porakaivo.
Kaivo porattiin puhtaaseen kallioon (todella puhtaaseen, mies pesi sen painepesurilla). Poraaminen kesti noin viisi tuntia, ehkä vain neljä ja vettä alkoi tulla 80 metrin syvyydestä.
Kalliokaivo Oy:n miehet tulivat noin yhdeksän aikaan aamulla. Työssä ei kuitenkaan päästy alkua pitemmälle, sillä joku kone hajosi ja sen tilalle lähdettiin hakemaan uutta. Poraamiseen päästiin ehkä yhden maissa.
Sääli niitä, joiden naapurissa tehdään porakaivoa, sillä metakka on melkoinen. Sääli myös porakaivon tekijöitä, sillä he joutuvat istumaan poransa vieressä juuri niin kauan kuin poraaminen kestää ja sehän voi kestää vaikka kuinka kauan.
Tästä päästäänkin emännän ongelmaan, siis minun. Mielestäni on asiallista tarjota kotinurkissa viipyville ihmisille jotain syötävää, varsinkin jos nämä tekevät jotain hyödyllistä. Laitoinkin valmiiksi muutaman voileivän ja leivoin omenapiirakkaa. Mutta sitten en kumminkaan ollut tyytyväinen tarjoomuksiini kun tajusin, että kaivomiesparat joutuvat olemaan meillä koko päivän. Olisihan siinä jo jotain kunnon ruokaa tarvittu.
Emme vielä tiedä, mitä porakaivo tulee maksamaan. Poraaminen maksaa 40 euroa per metri ja kaikki muu päälle. Kaivomies antoi etukäteen arvion, että hinta on 6000-10 000 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti