torstai 8. helmikuuta 2018

Jäljet lumessa

Lattiavalu, jonka piti olla viime viikolla tai viimeistään tällä viikolla, on nyt lähes ihan varmasti ensi viikon torstaina.

Rakennuksella ei ole tapahtunut paljon mitään. Eilen tapahtui sen verran, että työmaapäällikkö ja hänen päällikkönsä olivat käymässä ja antoivat toiveita sen suhteen, että tässä kohtsiltään alkaa tapahtua ja myös kaikki kesken jääneet työt tehdään tuota pikaa.

Aamulla tuli viesti, että timpurit tulevat.

No mitäs, mies lähti oitis työmaalle. Hän kuitenkin myöhästyi, sillä rakennuksella oli käyty, mutta kymmenen maissa siellä ei ollut enää ketään.

Ei ollut kuin jäljet lumessa.


Ja nyt on sitten pakko sanoa, että minun huumorintajuni ei riitä tähän. Ymmärrän kyllä, että hätä yllättää, mutta ympärillä riittää lääniä sen verran, että minun oveni eteen ei jumankauta käydä kuseksimassa.

Timpurin jälkiä ne ovat nuokin, totta. Mutta ihan tätä me emme tilanneet.

Iltapäivällä noiden kadonneiden timpureiden esimies oli käynyt ja kertonut, että huomenna miehet tulevat ja aloittavat työt. Heti huomenna. Ja nämä timpurit ovat taas uusia, eivät ketään niistä, jotka ovat jo käyneet meillä.


Näkyypähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti