Sain valmiiksi monta vuotta työn ohessa pakertamani kandidaatintutkinnon ja sen kunniaksi vietimme pienen juhlahetken keittiön pöydän ääressä. Juhlan kruunuksi löysin jopa iskemättömän kynttilän, tosin jo vähän vääntyneen kun on raukka ollut ties missä laatikossa odottamassa vuoroaan.
Mieleni teki järjestää oikeat juhlat, mutta nyt, kun sen hetki olisi ollut, en viitsikään. Menee aikaa ja rahaa ja on vaivalloista.
Näinköhän myös mielikuvamme talon rakennusajasta ja valmiista talosta muuttuvat? Mitä kaikkea on tullut ajateltua ilman tarkempaa harkintaa?
Yhden asian taidan jo tietää. Ajatus, johon kesällä, jopa viime kesänä, oli helppo uskoa, alkaa muuttua. Kesällä pidin täysin mahdollisena, että asumme maalla koko rakennusajan. Onhan tässä vanhassa talossa sentään asunut aikoinaan iso perhe!
Tänä aamuna talossa oli 17 astetta lämmintä, vaikka illalla pidimme uunissa tulta. Vielä ei ole edes talvi. 17 astetta on tarpeeksi, jos tekee ruumiillista työtä, mutta kaltaiselleni kirjoitustyöläiselle se on auttamatta liian vähän.
Päätimme, että lykkäämme kaupunkiasuntomme myymistä vielä muutaman kuukauden, jotta meillä on joku lämmin paikka jos maalaiselämä käy mahdottomaksi. Päätös oli tavattoman helpottava.
Tänne satoi nyt illalla ensilumi. Miten perustusten tekemiselle mahtaa käydä, jos nyt tulee oikein kylmä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti