Haaveiden kotini on ylhäällä. Ei missään vuoristossa, mutta paikassa, josta on hyvät näköalat. Tällä tontilla tulevan talon paikka on korkein mahdollinen. Emme silti ymmärtäneet, kuinka korkea rakennuspaikasta tulee.
Talo rakennetaan tasaiselle alustalle, mutta talosta ja taloon tulee rinne. Miten se sitten käy yksiin sen ajatuksen kanssa, että uusi kotimme toimii koko loppuelämän, sitä en tiedä. Tarvitaan luovia ratkaisuja, kun yhdeksänkymppiset lähtevät kauppareissulle talven liukkailla.
Olen parina viime päivänä puuhastellut pihan syystöitä. Tyhjensin kompostit ja ilahduin, kun löysin niistä lähes valmista multaa. Kasasin talous- ja lehtikompostien sisällön yhteen kekoon ja peitin sen tänään muovilla. Keväällä siitä on mukava viedä uutta ravintoa omenapuille ja marjapensaille.
Tyhjensimme myös huusin. Meillä on uusi ja kaunis kahden pytyn ulkovessa, mutta tyhjennettävä sekin on pari kertaa vuodessa. Kaksi pyttyä on sitä varten, että kun toinen on käytössä, toinen saa maatua ja on mukavampi tyhjentää.
En ymmärrä, miten rautakauppojen myymät kompostoivat yhden pytyn vessat muka toimivat? Sellainen pytty on yhtä mittaa täynnä.
Tässä meillä vasta valtaistuin on eikä näköaloissakaan ole valittamista, jos tohtii jättää oven auki. Tuolla noiden molempien istuinpaikkojen alla on siis iso muovisaavi, joiden pohjissa on reikiä. Saavien alla on soralla täytetty matala allas, josta nesteet valuvat putkea pitkin imeytyskenttään. Kuivikkeena käytän joko kaupasta ostettua huussikuiviketta, kuivia koivunlehtiä tai vastaavaa. Tämä on tarkkaan mietitty systeemi, mutta ei täysin hajuton, ei varsinkaan, jos on enemmän käyttäjiä tai lämmin kesäpäivä.
Juuri nyt huussin tuoksahdukset ovat varsin kevyttä tavaraa sen lemun rinnalla, joka lepää koko kylän yllä, on nimittäin se aika, kun maatilat tyhjentävät lietesäiliönsä pelloille. Maaseudun iloihin kuuluvat myös maaseudun hajut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti