sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Pelargonia (muisto)


Pelargoniat talvehtivat vanhassa talossa. Tämä tuvan ikkunalla oleva yksilö ei malta lopettaa kukkimista ollenkaan. Se on nyt komeampi kuin kesällä, vaikka kesä lämpimällä aitan seinustalla, eri toten viime kesän kaltaisissa oloissa, oli niin suotuisa.

Tuvassa on talvella noin kymmenen astetta lämmintä. Salissa, jonka ikkunalla niin ikään on monta kesän paljon pahemmin väsyttämää lajitoveria, on talvella kylmempää. Kun talvi tosissaan tulee, tuon kaikki pelargoniat tupaan. Monet niistä ovat viettäneet siellä jo monta talvea. En ole mikään taitava huonekasvi-ihminen, enkä edes erityisen kiinnostunut niistä, mutta pelargoniat ovat aina olleet jotenkin vetoavia.

Ehkä se johtuu siitä, että kun olin 5-6 -vuotias, olin kauhean ihastunut Kari Kuuvaan, tuohon taitavaan, uuraaseen musiikintekijään, joka muutama päivä sitten kuoli.

Siihen aikaan, 1960-luvun alkupuolella, ilmestyi Kuuvan Vanha pelargonia -niminen kappale. Se oli niin suosittu, etten edes minä voinut välttyä siltä, vaikka kotimme ainoa musiikinkuunteluväline oli pieni matkaradio eikä sieltäkään usein musiikkia kuunneltu vaan uutisia ja Sosiaalista kirjelaatikkoa.

En lapsen mielessäni ymmärtänyt, miten korni Kuuvan haikealla paatoksella laulama kappale oli. Minuun upposi täysillä tarina mummosta, joka ikävöi hukkunutta vaaria ja jonka ikkunan alla lauloi katulaulaja. Sitä paitsi Kari Kuuva oli nuori mies ja tavattoman komea, minun mielestäni. Leikkasin hänen kuvansa Apu-lehdestä ja kiinnitin sen nuppineulalla sänkyni yläpuolelle. Sanoin Kuuvalle joka ilta hyvää yötä, heti Levolle lasken luojani jälkeen.

Niin että tästä se ehkä johtuu, rakkauteni pelargonioihin. Ja nythän minäkin olen jo mummo. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti