Omasta pikku metsästä on se ilo, että sinne voi mennä päivänvalolla oksasakset kädessä ja hakea kranssitarpeet. Meillä täällä on paljon katajia - ja paljon kaikkia muita puita - ja tällä kertaa tein kranssin katajasta.
Se on ehkä vähän muotopuoli, ehkä vähän liian iso, mutta itse tehty. Valot ja koriste on tosin ostettu kaupasta.
Minuun iski muutama päivä sitten jouluvaloahdistus. Näin, miten naapurit ja ketkä vaan lisäsivät joka päivä mitä hienoimpia jouluvaloja pihoihinsa ja minulla ei ollut mitään. Onneksi olemme täällä syrjässä, mutta silti. Uusi, kaunis talo (ja tietysti myös se vanha ja idyllinen siinä vieressä) eikä mitään, mikä toisi ne esiin täällä säkkipimeän keskellä.
Laitoin pari vanhaa kynttelikköä ja Portsan kodissa hyvin palvelleen paperitähden ikkunaan. Hain puutarhakaupasta pienen sypressin, muutaman kanervan ja tein niistä asetelman ja laitoin vielä valonauhan koristamaan sitä.
Paperitähti ikkunassa on säälittävän pieni ja sypressi syntymävino. Vinot sai halvalla ja minä tyhmä ostin.
Mikään ei näytä oikein miltään.
En siis osaa. Enhän osannut muuten tehdä tuosta kranssistakaan täydellistä. Pitääkö siitä nyt sitten olla huolissaan tai peräti surullinen?
Mietin sitä.
Mietin myös sitä, että jos olisimme sattumoisin rakennuttaneet talomme taajamaan, jouluvaloahdistus voisi olla aivan hirmuinen. Miten voisi olla ainoa valoton talo, jos kaikissa muissa on vaikka mitä välkkyviä, soivia ja sädehtiviä valoja? Onneksi, onneksi, emme muuttaneet sellaiseen paikkaan.
Ruokakaupassa oli joku aika sitten joulupukki. Hän tyrkkäsi käteeni karamellin ja sanoi, että aattona nähdään.
Se kuulosti uhkaukselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti