Huokaukset kuultiin vai mikä lie auttanut. Tänään rakennuksella on kuitenkin taas tapahtunut. Heti aamulla sinne ilmestyi miehiä jotka ahkeroivat koko päivän ja lupasivat tulla huomenna jatkamaan. Paras tieto ja se, johon haluan eniten uskoa on se, ettei vettä pitäisi enää ilmestyä katonrajaan.
Ensikertalainen asiakas on aika hukassa tällaisessa projektissa. Voi olla, että itse työ sujuu alusta loppuun juuri kuten sen kuuluu - matkalla tulee pieniä mutkia, mutta ainahan niitä tulee, ne oikaistaan ja mennään taas kohti kaunista lopputulosta.
Voi olla, että kaikki menee juuri näin. Siinä on vain se heikko kohta, ettei asiakas tiedä, meneekö vai ei. Mistä tietäisi, kun ei ole koskaan ennen ollut juuri siinä missä on nyt?
Asiakas kaipaa tietoa. Kipeästi. Ei sen tiedon tarvitse olla mitään ihmeellistä, ei aina tarvitse kertoa, että nyt mennään valtava askel eteenpäin ja kohta on valmista. Sekin riittää, että tietää jos mitään ei tapahdu huomenna, mutta ylihuomenna tapahtuu. Tai ensi viikolla.
Kun tietoa ei ole, mielikuvitus ottaa vallan. Sitten alkaa tapahtua, asiakkaan päässä. Ja sitä rataa, niin luulen, luisutaan helposti tilanteeseen, jossa asiakkaasta tulee hankala. Hänestä tulee epäluuloinen ja hyökkäävä eikä hän usko enää siihenkään hyvään minkä omin silmin näkee.
Kaikki vain sen takia, ettei kukaan kerro, missä mennään.
Mikään työ tai suoritus ei ole koskaan vain sitä, että tehdään joku asia teknisesti oikein. Kaikessa on aina mukana se, miten ihmisten kanssa ollaan, miten toistensa kanssa jollain tavalla tekemisissä olevat ihmiset kokevat tulevansa kuulluiksi ja arvostetuiksi.
Minun mielestäni tämä on tärkeä asia.
Muuten tämä on ollut mitä parhain päivä. Aurinko paistoi, rakennustyö on edistynyt ja vaikka meillä ei ole vielä keittiötä
niin onpa keittiön pöytä!
Kurvasimme aamulla Loviisan Aitan kautta ja nyt se "näyttävä pöytä näppärällä jatkettavalla mekanismilla" on meidän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti