Sähkölaskusta, automurheista ja huonekaluista

Pääsin käymään rakennuksella tänään. Mies on siellä joka päivä, minä harvemmin nyt, kun työt ja muut tuikitärkeät asiat on siis liian kylmä ulkohuusielämälle pitävät minut Turussa.

Talon sisällä on jo ihanan lämmin, kun sinne menee mäellä puhaltavan hyisen tuulen ja taivaalta vihmovan sateen seasta. Lämmöstä huolehtii puhallin, joka puhkuu satojen eurojen sähkölaskua kuukaudessa. "Rakennusajan sähkö" ei todellakaan ole mikään turha yksityiskohta kun rakennusbudjettia tehdään, muistakaa se. 

Tänään en jaksanut kovin paljon ihastella taloaihiotamme, vaikka se joka käynnillä tuntuukin enemmän omalta. En olisi edes mennyt palelemaan minnekään, ellei minun olisi pakko toimittaa pientä punaista autoani laitilalaiseen autokorjaamoon huomista varten. Rouze Luciferiin - se on sen nimi - tehdään jarruremontti, eteen ja taakse. Viime viikolla siinä fiksattiin niin ikään jarruja. Ja joulun allahan pikkuisesta pamahti vetoakseli poikki, joten on sillä nyt ollut vastoinkäymisiä. Enkä minäkään niiltä ole täysin välttynyt.

Rakentaja tietysti ilahtuu kaikista yllättävistä ja ylimääräisistä menoista aivan tavattomasti.

Olemme puhuneet myös huonekaluista. Ruokapöytä on jo, samoin sänky. Olohuoneeseen tarvitaan jotain.
Meillä Turussa on noin 20 vuotta vanha sohvakalusto, jonka päälliset ovat ajan ja Mimmi-kissamme kuluttamia. Mies on tähän asti sanonut, minun kiusakseni, että hän haluaa ne kamalat vanhat sohvat uuteen taloon. Minä olen sanonut, että vain minun kuolleen ruumiini yli.

Mutta. Olen kierrellyt huonekalukaupoissa, enkä toistaiseksi ole löytänyt yhtään sohvaa tai nojatuolia, joka tuntuisi kaikin puolin hyvältä. En tykkää malleista, en väreistä, en kankaista enkä laadusta. Hinta voisi joissain tapauksissa olla miellyttävä, mutta luulen, että sille tielle lähteminen on lyhytnäköistä toimintaa.

Meidän sohvissamme on edelleen, kahdenkymmenen vuoden jälkeen, kaikki ehjää ja kunnon jouset istuintyynyissä.

Niinpä otin olohuoneen kaluistamme valokuvan ja lähetin sen verhoilijalle. Kysyin, olisiko uudelleen verhoilemisessa hänen mielestään järkeä ja mitä lysti maksaisi. Sain asiallisen ja kattavan vastauksen ja nyt pohdimme, mitä tehdä. Itse olen jo melkein kallistunut verhoilun kannalle.

Onneksi ihminen saa muuttaa mieltään.